Hartleyn oppipäivä sujui virheittä
Heikki Kulta
Toro Rossolla sunnuntaina Grand Prix -debyyttinsä ajava Brendon Hartley keräsi tuntumaa yhteensä 69 kierrosta perjantain harjoituksissa.
Kaiken kaikkiaan uusseelantilaistulokkaan suoritus oli vähintään sellainen, mitä Red Bullin kuskikoordinaattori Helmut Marko saattoi odottaakin.
– Tämä oli varsinainen oppitunti. Kaikki sujui kohtuullisesti, ja pidin auton radalla tekemättä liikaa virheitä. Olen aika tyytyväinen tähän päivään, Hartley puhahti tiimitiedotteessa.
– En tiennyt, mitä oikein odottaa, kun opeteltavaa oli niin valtavasti. Uskon kuitenkin tehneeni hyvän edistysaskeleen päivän mittaan. Suurin ero aiempaan kokemukseeni tulee huippunopeuden pidosta, mikä F1-autossa on aivan uskomaton. Se räväyttää silmät auki. Toinen haaste ovat renkaat, jotka ovat aivan erilaiset, mihin olen tottunut.
– Pitkät vedot tuntuivat aika positiiviselta, ja hallitsin renkaat hyvin. Eniten parannettavaa on siinä, että saan uudet renkaat paremmin vauhtiin. Lauantaiaamuna jatketaan ja sitten katsotaan, mitä tapahtuu aika-ajossa, Hartley selvitti.
Aika-ajoissa Daniil Kvjat oli 6-8 tappiolla Carlos Sainz Junioria vastaan, kun joutui hyllylle Singaporen kisan jälkeen. Nyt venäläinen mittaa sitten Hartleyn vauhdin. Perjantaina hän oli 1,3 sekuntia nopeampi.