Urheilu

Teemu Rannikko palaa maajoukkueeseen

IRENE STACHON
Teemu Rannikko koripallomaajoukkueen tiedotustilaisuudessa Helsingissä 31. heinäkuuta 2017.

Petteri Koposen loukkaantumisen takia epävarmuudessa elävä koripallomaajoukkueen pelinjohto saa vahvistuksekseen yhden Suomen kaikkien aikojen koripalloilijoista. Teemu Rannikko, 36, palaa maajoukkueeseen kolmen vuoden tauon jälkeen ja matkustaa torstaina joukkueen mukana Pietariin, missä Suomi pelaa viikonloppuna kaksi ottelua.

Rannikko pelasi edellisen kerran maajoukkueessa 2014 MM-kisoissa. Seuraavan vuoden EM-kisojen aikaan hän toipui sormileikkauksesta eikä osallistunut viime vuonna maajoukkuetoimintaan.

Rannikon nimi oli alkukesästä julkistetulla maajoukkue-ehdokkaiden listalla, mutta hän kertoi olleensa pitkään sillä kannalla, ettei enää yritä maajoukkueeseen. Paluupäätös syntyi heinäkuun puolivälissä Koposen häiden yhteydessä vanhojen pelikavereiden seurassa.

– Vaimon kanssa kun ajettiin sinne, sanoin vaimolle, että olisi siistiä mennä Susijengiin mukaan. Pari päivää myöhemmin, kun ajettiin takaisin, olin edelleen samaa mieltä, Rannikko kertoi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Viime viikon Rannikko harjoitteli maajoukkueen mukana Kisakallion leirillä.

– Kun jätkien kanssa pääsi kentälle, tunsin että tänne mä kuulun, tätä mä haluan tehdä. Ja kun tätä ei voi loputtomiin tehdä, kannattaa nauttia niin kauan kuin voi, Rannikko kertoi.

Rannikon vuonna 1997 alkanut kokemus miesten maajoukkueesta on niin pitkä, että hän ehti pelata yhdessä Lauri Markkasen isän Pekan kanssa.

– Ehkä päällimmäisenä jäi mieleen se ruumiinrakenne. Hirveät lihakset ja pelasi törkeän kovaa, ei siihen halunnut lähelle mennä. Pekka oli silloin niitä harvoja, jotka pelasivat ammattilaisina Euroopassa, ja sitä asennetta ja päivittäistä tekemistä oli hienoa katsoa, Rannikko muisteli.

Päävalmentaja Henrik Dettmann kertoi odottavansa Rannikolta samankaltaista mallina toimimista.

– Teemu nostaa päivittäisen vaatimustason todella korkealle, Dettmann sanoi.

Dettmann ja Rannikko korostivat, ettei Koposen loukkaantumisella ole tekemistä Rannikon paluun kanssa, mutta päävalmentaja myönsi, että avoimia kysymyksiä maajoukkueen pelinjohdossa on paljon.

– Rehellisesti sanottuna en tiedä mikä tilanne on, kun emme ole päässeet kokeilemaan.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Pele
No entäs perhe
Vastahan Rannikko selitteli, että haluaa viettää enemmän aikaa perheensä kanssa. Ei näytä näitten urheilijoidenkaan pasmat kovin selvillä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.