Äiti lohdutti murtunutta Jari-Matti Latvalaa: Tämä on raakaa
Jari-Matti Latvala palasi äärimmäisen pettyneenä Suomen MM-rallin huoltoalueelle lauantai-iltana. Keskeytys kilpailun johtoasemasta söi miestä rotan lailla.
Latvalaa lohduttamaan oli saapunut Helena-äiti. Äiti ja poika halasivat pitkään ennen kuin rallikuljettaja Latvala antautui median tenttiin.
– Kyllä meitä kaikkia nyt harmittaa kauheasti. Toivottavasti halaus auttaa jonkin verran. Se oli sellainen voimahali nyt, kuvaili Helena Latvala.
– Harmittaa ihan älyttömästi, harvoin on näin paljon harmittanutkaan, totesi puolestaan Jari-Matti Latvala.
Latvalan Toyotan pysäytti todennäköisesti sähkövika.
– Menin kaasulle ja yhtäkkiä virrat vain katosivat autosta, tai siis moottori sammui ja virrat jäivät päälle, mutta ne lukkiutuivat sellaiseen tilaan, ettei se enää reagoinut mihinkään. Painoin nappeja, mutta mitään ei tapahtunut, Latvala kertoi kauhun hetkistään.
– Kaikenlaista yritettiin, mutta auto ei enää lähtenyt käyntiin. Se on raaka fiilis. Mutta tämä on "motorsporttia", ei sille mitään voi, Latvala jatkoi.
Äiti shokissa
Helena-äiti on ollut vuosikaudet mukana moottoriurheilussa poikansa ja Jari-puolisonsa kanssa. Helena Latvala on siis nähnyt vuosien aikana useita keskeytyksiäkin, mutta lauantain tapahtumat ottivat silti erityisen koville.
– Tuntuu, että olen vieläkin shokissa. Siinä meni niin paljon MM-pisteitä. Olenhan minä kaikenlaista nähnyt kyllä, mutta tämä oli ihan karmeaa. Tosi raakaa Jari-Mattia kohtaan, äiti-Latvala tuumi.