Tiukin aika-ajo stimuloi Hamiltonin ennätysjahtia
Heikki Kulta
Lewis Hamiltonia stimuloi lauantain aika-ajossa jälleen uusi ennätysjahti. Mikäli mies kaappaa paalun, hän nousee Michael Schumacherin rinnalle kaikkien aikojen tilastokärjessä.
Schumacher saavutti uransa 68. ja samalla viimeisen paalupaikan Ranskan GP:ssä 2006. Se oli saksalaiselle uran 237. kisa.
Hamilton ajaa viikonloppuna uransa 199. kisaa. Jos hän sivuaa ennätystä lauantaina, paaluprosentti on 34, kun saksalaisella se oli 28.
Unkari on yksi Hamiltonin parhaita metsästysmaita. Hän hakee viikonloppuna niin uransa kuudetta paalua kuin kuudetta voittoakin Hungaroringillä. Kuusi paalua hänellä on aiemmin Australiasta, Kiinasta ja Kanadasta.
– Kuten etukäteen oli odotettua, aika-ajosta tulee kenties kauden tiukin. Nyt paalusta ajaa kolme tallia. En saanut kierrosta superpehmeillä renkailla, mutta pehmeillä tein hyvän ajan, Hamilton aprikoi harjoituspäivän jälkeen.
– Meille jäi tehtävää lauantaille. Tuuli oli hankala, ja tämä oli kaiken kaikkiaan hankalin perjantai pitkään aikaan.
Onko Schumacherin ennätys Hamiltonin mielessä?
– En ajattele sitä. Tästä tulee kauden kenties tiukin aika-ajo, ja keskityn täysillä siihen, Hamilton kuittasi.
Mikä tekee eron tällä radalla?
– On monta asiaa, mistä ero voi tulla, mutta haluan ajatella niin, että se olen minä, joka sen eron tekee.
Hamilton on MM-taistossa enää pisteen päässä Sebastian Vettelistä. Kuinka tärkeää hänelle olisi päästä johtoon kesäloman ajaksi?
– En ole keskittynyt pistetilanteeseen. Olin hyvin onnekas viime kisassa, kun pääsin niin lähelle. Yritän vain jatkaa samassa iskussa, Hamilton tuumaili.
Valtteri Bottas painotti samalla lailla, että auton ajettavuus vaatii taas ylimääräisiä ponnistuksia säätötyössä.
– Balanssi ei ollut kovinkaan hyvä. Meidän on haettava paremmat säädöt, ja paremman balanssin kautta saamme lisää luottamusta autoon aika-ajoa varten.
Bottakselta kysyttiin, uskooko hän MM-taiston jatkuvan kolmen kauppana myös Unkarin kisan jälkeen.
– Varmasti, miksi ei? Tämä on hyvä taisto. Olisi tietysti hyvä johtaa tässä vaiheessa, mutta tilanne on tämä. Menen kisa kisalta siinä eteenpäin.
Ferrari ja Red Bull olivat Mercedestä nopeampia lyhyessä vedossa, mutta pitkässä vedossa Hamilton ja Bottas olivat hieman edellä. Tasaisuus on kuitenkin leimaa-antavaa tässä vaiheessa.
– Aika-ajosta tulee varmasti yksi kauden jännittävimmistä – toisin kuin sitten kisasta, Hamilton povaili.
Kaikkien aikojen paalutilasto
68 Michael Schumacher
67 Lewis Hamilton
65 Ayrton Senna
47 Sebastian Vettel
33 Jim Clark ja Alain Prost
32 Nigel Mansell
30 Nico Rosberg
29 Juan Manuel Fangio
26 Mika Häkkinen