F1

Räikkönen vaatii enemmän itseltään ja autoltaan

PETER KOHALMI
 Kimi Räikkönen
Kimi Räikkönen

Heikki Kulta

Kimi Räikkönen ei lähtenyt povailemaan Ferrarin paalumahdollisuuksilla vielä harjoituspäivän jälkeen. Suomalaiskuskin vauhti ja tuntuma autoon oli parhaimmillaan aamulla, mutta iltapäivällä paras isku oli kateissa.

Onko Ferrarista paalulle?

– Tämän hetken tilanteen perusteella aloitimme hyvin, mutta sitten kokeilimme eri juttuja iltapäivällä, eikä se sujunut yhtä suoraviivaisesti kuin ensimmäinen jakso. Siellä on monta autoa aivan lähekkäin. Aika-ajosta tulee varmasti tiukka. Teemme parhaamme, ja yritämme päästä taistoon mukaan. On meistä kiinni ajaa autolla niin kovaa kuin pystymme, Räikkönen summaili.

– Oli ihan odotettua, että kolme kärkitiimiä ovat niin lähekkäin. Paljon voi muuttua lauantaille.

Räikkösellä oli iltapäivällä pulmia, kun auto hiipui radalle.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– En tiedä, mitä siinä tapahtui. Yhtäkkiä vaan kaasukontrolli katosi. Minuutin kuluttua se tuli takaisin, ja toimi taas normaalisti. Eiköhän se ollut jokin pieni elektroninen häiriö, eikä mitään muuta.

Ferrarien starttiharjoitukset kiinnittivät huomiota.

– Siinä ei ollut mitään ihmeellistä. Teemme niitä joka kerta. Startti on aina tärkeä, koska se on paras mahdollisuus parantaa sijoitusta, Räikkönen selvitti.

Sebastian Vettel oli aamusella vaikeuksissa säätöjen hakemisessa, mutta iltapäivällä hän ehti kakkosaikaan.

– Kun sain enemmän kierroksia toisessa harjoituksessa, rytmikin alkoi löytyä. Ei se huonosti mennyt. Olemme kaikki lähekkäin, ja lauantaista tulee varmasti hauskaa. Meidän on saatava oikeaan toimintaikkunaan, ja löydettävä paremmat säädöt. Töitä on tehtävä renkaiden ja myös oman ajamisen kanssa, Vettel listaili.