MM-kärki Ogier keskeytti heti kättelyssä
Fordin nelinkertainen mestari Sebastien Ogier menetti mahdollisuutensa Suomen MM-rallin voittoon jo Jukojärven erikoiskokeella perjantaiaamuna. Ranskalainen joutui keskeyttämään vajaat pari kilometriä ennen maalia.
Fordille Jukojärvi oli todella alakuloinen, sillä kisaa kolmen erikoiskokeen jälkeen johtanut Viron Ott Tänak ajautui niin ikään ongelmiin. Tänak rikkoi oikean takarenkaansa, mutta pystyi nilkuttamaan lopulta maaliin. Eroa kertyi kuitenkin kärkeen yli puolitoista minuuttia.
– Ihan ekoja mutkia ja menin liian leveäksi. Ruohikossa oli kivi, ja rikoin renkaani sekä vetoakselia siihen. Katsotaan, miten kävi, Tänak kommentoi Ralliradiossa.
Hyundai-kuski Hayden Paddon joutui niin ikään pysähtymään Jukojärven pätkällä. Paddon rikkoi takaripustuksensa samassa kohdassa kuin Tänak teloi renkaansa. Hyundai tiedotti jo erikoiskokeen aikana, että myös Paddon joutuu keskeyttämään.
Suomalaisilla sentään kulkee lujaa. Toyotan Esapekka Lappi kirjautti Jukojärvelle pohjat. Samalla Lappi nousi kokonaistilanteessa jo toiseksi. Jari-Matti Latvala johtaa kilpailua 5,3 sekunnin erolla ennen tiimitoveriaan.
Irlannin Craig Breen keikkuu tulosliuskalla kolmantena 8,1 sekunnin päässä Latvalasta. Teemu Suninen ajaa neljäntenä Fordillaan vain kahden kymmenyksen päässä Breenistä.
Suomalaisilla on siis mahdollisuus kolmoisjohtoon seuraavan pätkän jälkeen.
Perjantaina ajetaan vielä yhdeksän erikoiskoetta. Ralli päättyy sunnuntaina.
Tilanne 4/25 ek:n jälkeen
1. Jari-Matti Latvala Toyota 21.30,4
2. Esapekka Lappi Toyota –5,3 sekuntia
3. Craig Breen Citroen –8,1
4. Teemu Suninen Ford –8,3
5. Mads Östberg Ford –10,9
6. Juho Hänninen Toyota –11,7
7. Kris Meeke Citroen –12,8
8. Elfyn Evans Ford –14,0
9. Thierry Neuville Hyundai –19,4
10. Dani Sordo Hyundai –34,4
Ek-ajat
Ek 1 (2,31 km): Tänak 1.44,1, 2) Neuville –1,1, 3) Ogier –1,5, ..5) Latvala –2,2.. 7) Hänninen –2,7.. 12) Suninen –5,4, 13) Lappi –5,7.
Ek 2 (7,65 km): Suninen 3.39,7, 2) Meeke –0,1, 3) Paddon –0,3, 4) Latvala –0,4,...8) Hänninen –1,0, 11) Lappi –3,4.
Ek 3 (12,75 km): Latvala 5.56,4, 2) Lappi –0,1, 3) Suninen –0,4,...9) Hänninen –4,6.
Ek 4 (21,31 km): Lappi 10.06,3, 2) Latvala –1,3, 3) Östberg –5,6, 4) Suninen –6,4, 5) Hänninen –7,3.