Tulevaisuuden Tähti Lindholm valmis loistamaan
Emil Lindholm on juuri nyt yksi urheilumaailman kuumimmista nimistä. Vuoden 2017 Rallin Tulevaisuuden Tähti kilpailee tällä viikolla ensimmäistä kertaa Neste Rallissa.
Palkinnoksi 21-vuotias Tulevaisuuden Tähti sai täydellisen kilpailupaketin rallin MM-sarjan Suomen osakilpailuun ja hän ajaa Junior WRC –luokassa allaan Ford Fiesta R2T.
Lindholmin suvun suonissa virtaa ralli: isä Sebastian Lindholm on ajanut rallia Peugeotin tehdaskuljettajana ja hänen serkkunsa on kaksinkertainen rallin maailmanmestari Marcus Grönholm. Suvun nuorin kuljettaja Emil on osoittanut kykynsä sekä rallin, että rata-autoilun parissa.
Emil sijoittui alkuvuonna viiden parhaan joukkoon rallin SM-sarjassa SM3-luokassa ja pääsi Tulevaisuuden Tähti –finalistien joukkoon. Voittajaa valittaessa arvioitiin kauden näyttöjen lisäksi teihin tutustumista, nuotitusta, kuljettajan fyysisiä ja psyykkisiä ominaisuuksia sekä viestinnällisiä valmiuksia.
Rallin Tulevaisuuden Tähti -kilpailun on järjestänyt vuodesta 2014 alkaen AKK Sports, joka on autourheilun suomalaisen lajiliiton AKK:n markkinointiyhtiö.
Ensimmäisen Tulevaisuuden Tähden, Teemu Sunisen ura on jatkunut nousujohteisena. Viimeisimpänä hän ajoi vakuuttavasti erikoiskokeen nopeimmaksi ja osakilpailun kuudenneksi WRC-debyytillään Puolassa. Näyttöjä löytyy myös vuosien 2015 ja 2016 voittajilta: Jari Huttunen ja Juuso Nordgren ajavat molemmat ensimmäistä kertaa WRC2-luokassa tänä viikonloppuna.
Linholmin valmistautuminen Suomen MM-ralliin alkoi Puolan osakilpailussa JWRC-luokassa. Vaikka Emilille on rallikokemusta jo kertynyt, kilpailu oli kauden ensimmäinen sorateillä. Emil nousi lupaavasti johtoon ensimmäisenä rallipäivänä ja oli luokkansa nopein päätöspäivän Power Stagella lauantain keskeytykseen johtaneesta virheestä huolimatta.
Tämän jälkeen Emil voitti luokkansa AutoGlym Rallissa, joka tunnetaan suosittuna Neste Ralli -kilpailijoiden testikisana. AutoGlym Rallin kokonaiskilpailun voitti Thierry Neuville. Viimeisimpänä ennen paluutaan Suomeen Lindholm kilpaili Hollannin Zandvoortissa ajetussa ADAC GT Masters series –sarjan osakilpailussa. Neste Rallissa Emilillä on kartturinaan kokenut Tomi Tuominen, joka on aiemmin lukenut nuotteja niin Juho Hänniselle, Toni Gardemeisterille kuin Lindholmin isälle Sebastianille.
Torstaiaamuna Emil hioo nuotit kuntoon Ruuhimäen testierikoiskokeella ennen iltaseitsemältä varsinaisen rallin starttaavaa Harjun kaupunkierikoiskoetta.
Neste Ralli on juuri alkamassa, miltä nyt tuntuu?
– Mahtavalta! Olen odottanut tätä hetkeä jo kuukauden – tai oikeastaan olen halunnut ajaa Suomen osakilpailun niin kauan kuin muistan. Viime vuonna olin katsojana ja halusin vain päästä itse kilpa-auton rattiin! Odotan siis starttia todella innoissani! Lindholm vakuuttaa.
Mitä olet tehnyt Puolan osakilpailun jälkeen?
– Puolan rallin jälkeen minulla oli yksi vapaaviikonloppu ennen AutoGlym Rallia, joka oli hyvä harjoitus Neste Ralliin. Sen jälkeen olin viikonlopun Zandvoortissa kilpailemassa ADAC GT Mastersissa. Kiirettä on siis riittänyt.
Viime päivinä ajatukset ovat olleet jo viikonlopun kilpailussa. Miten reitteihin tutustuminen on sujunut?
– Hyvin menee. Osa erikoiskokeista on edellisvuosilta tuttuja, kuten silloin jo nuotittamani Ouninpohja, mutta jotkut ovat täysin uusia. Kaikki puhuvat reittien olevan haastavia ja täynnä hyppyjä, mikä on oikeasti totta. Luulen, että ongelmia voi olla erityisesti renkaiden kanssa ja teillä ja niiden reunoilla lukuisat kivet voivat helposti puhkoa renkaan.
Onko joukossa sinulle erityisiä erityiskokeita, joita odotat tai jotka ovat mielestäsi haastavia?
– Odotan tietysti legendaarista Ouninpohjan erikoiskoetta. Päijälän viimeisiä kilometrejä en niinkään odota innolla, sillä ne ajetaan todella kapealla, teräviä kiviä täynnä olevalla tiellä. Voin kuvitella, että siellä sattuu rengasrikko, mutta toivottavasti ei meille.
Saat rinnallesi kokeneen kartturin, Tomi Tuomisen. Kuinka paljon hänestä on jo ollut apua sinulle?
– Hänestä on todella ollut apua, sillä Tomi tuntee erinomaisesti kaikki reitit. Hän tietää, mitkä kohdat ovat yllättäneet aiemmin WRC-kuljettajat tai missä saattaa törmätä kiveen. Kokenut kartturi on todella etu kilpailussa!
Millaisella strategialla lähdet viikonlopun ralliin?
– Luulen, että etenemme kilpailussa erikoiskoe kerrallaan ja katsomme, miten tilanne kehittyy. Jos minulla on realistiset mahdollisuudet voittoon, niin aion kyllä todella tavoitella sitä. Toisaalta, jos en yhtään pysy muiden ajajien vauhdissa, otamme kilpailun varman päälle, sillä haluan ajaa koko rallin ja kerryttää kokemustani. Haluaisin, että saavutamme pari erikoiskoevoittoa omassa luokassamme, ja jos kaikki sujuu hyvin, niin nousemme sunnuntaina palkintokorokkeelle, Lindholm luotailee.