Pitkämäellä viikonloppuna Seinäjoella juhlakisa – "Hienoa, että tämä tilaisuus sattui uralle"
Tero Pitkämäki tavoittelee viikonloppuna Seinäjoella uransa kahdeksatta Suomen mestaruutta ja elokuussa Lontoossa kahdeksatta arvokisamitalia. Hän on Kalevan kisoissa ainoa suosikki ja myös MM-kisojen ennusmerkit ovat hyvät, vaikka saksalaiset vastustajat ovat rellestelleet alkukesän ysikymppisillään.
– Olen saanut vauhdinjuoksun omaan parhaaseen tasooni. Olen yrittänyt parantaa tukijalan pitoa, ja vetovaiheessa väistö keihään alta vasemmalle on vähentynyt, Pitkämäki kertoo lähes kolmen viikon harjoitusrupeaman tuloksista.
– Hyvin on lähtenyt kulkemaan.
Kahdeksannella Suomen mestaruudellaan Pitkämäki kapuaisi Seppo Rädyn ja Matti Järvisen rinnalle Kalevan kisojen keihästilaston kärkeen. Hänellä on jo ennätykselliset 12 SM-mitalia.
Pitkämäki ei kuitenkaan herkuttele historialla, koska Kalevan kisojen keihäsfinaali palvelee jo valmistautumista Lontoon MM-kisoihin.
– Treenijakso oli tarpeen, ettei kunto notkahtaisi ennen Lontoota. Kesäkuu oli niin tiivistä kilpailemista, ettei siinä juuri ehtinyt harjoitella, ja aloin kilpailujakson lopulla jo vähän väsähtää.
Pitkämäki kaipaa jatkoa Vaasan EM-joukkuekilpailun hyvään tulokseen ja Pariisin Timanttiliigan lupaavaan sarjaan. Hän rysäytti Vaasassa keihään tulokseen 88,27, jolla hän on maailmantilastossa kolmen saksalaisen jälkeen neljäs. Pariisissa hän ylitti kolme kertaa 84 metriä.
Pitkämäki kuuluu edelleen arvokisojen mitaliehdokkaisiin, vaikka hän on joutunut alkukesästä kommentoimaan olympiavoittaja Thomas Röhlerin ja Johannes Vetterin harppausta kauaksi 90 metrin taakse.
Tilanne ei näytä häiritsevän kokenutta pohjalaista.
– Odotusarvo on, että Lontoon MM-kisoissa meidän pitäisi nähdä Pekingin 2015 kisojen veroinen kisa. Monesti on kuitenkin nähty, että sellaisessa tilanteessa nähdään yliyrittämistä ja tulokset putoavat sitten kymmenen metriä, Pitkämäki muistuttaa.
Pitkämäki saavutti Pekingissä uransa seitsemännen arvokisamitalin. Antti Ruuskanen jäi yli 87 metrin heitolla viidenneksi.
Lontoon 2012 olympialaisista löytyy esimerkki mahtipontisista odotuksista. Suosikit tähtäsivät 90 metriin, ja Trinidadin Keshorn Walcott sai kultamitan alle 85 metrin tuloksella.
Kalevan kisojen keihäsfinaali sunnuntaina on Pitkämäen juhlakisa. Hän kilpailee kotikentällään ylivoimaisena suosikkina.
– Olin vielä katsomon puolella, kun Seinäjoella kilpailtiin viimeksi Suomen mestaruuksista. Hienoa, että tämä tilaisuus sattui uralle. Upea päästä kilpailemaan Kalevan kisoissa kotikentällä, Pitkämäki kiittelee.
– Tarjolla on nyt hyvä myötätuuli ja myös heittoalusta on uusittu aiempaa paremmaksi.
Huippuolot ovat tarpeen. Ruuskasen ja Ari Mannion toipuessa olkaleikkauksistaan Pitkämäki jää Suomen ainoaksi MM-edustajaksi, elleivät muut suomalaiset ylitä 83:a metriä sunnuntaina.