Kontinen tekee suomalaista tennishistoriaa
Henri Kontinen tekee suomalaista tennishistoriaa, sillä hän nousee maanantaina julkaistavalla miesten nelinpelin maailmanlistalla ykköseksi.
Kontisen kärkisija varmistui, kun yhdysvaltalaispari Bob Bryan ja Mike Bryan hävisi Miamin Masters-turnauksen välierissä Nicholas Monroelle ja Jack Sockille erin 6–7, 3–6. Bryaneilla oli mahdollisuus rankingkärkeen, mutta tappio vesitti nousun.
Kontinen, 26, on kautta aikain ensimmäinen suomalainen tenniksen maailmanlistan ykkösenä.
Hänen meriitteihinsä kuuluvat muun muassa alkuvuodesta pelatun Australian avointen nelinpelimestaruus ja Wimbledonin sekanelinpelin ykkössija viime vuodelta.
Kontinen on tämän hetken nelinpelirankingissa toisena, joten hän nousee yhden sijan. Suomalaisen nelinpelipari, australialainen John Peers on nykyisellä listalla kolmantena.
Kontinen on puhunut julkisuudessa, että titteleitä ja rankingsijoituksia suuremman nautinnon hänelle tuo itse pelaaminen.
– Hemmetin hieno juttu se on, jos tapahtuu, Kontinen kuitenkin myönsi helmikuussa STT:n haastattelussa, kun häneltä kysyttiin, miltä nousu rankingkärkeen tuntuisi.
Miesten nelinpelilistan tämänhetkinen kärkinimi on Ranskan Nicolas Mahut, joka kuitenkin menettää ykköspaikkansa. Mahut ja hänen parinsa Pierre-Hugues Herbert luovuttivat Miamin turnauksessa toisen kierroksen ottelunsa.
Myös Kontisen ja Peersin urakka loppui Miamissa toiselle kierrokselle.
Maailmanlistan sijoitukset määräytyvät 52 viikon ajalta, ja mukaan lasketaan kunkin pelaajan 18 parhaan turnauksen tulokset.
Kaksinpelin maailmanlistan kärjessä on britti Andy Murray miehissä ja saksalainen Angelique Kerber naisissa. Naisten nelinpelin kärkinimi on Yhdysvaltain Bethanie Mattek-Sands.
Kontisen ja Peersin on määrä pelata seuraavaksi ATP-kiertueella Monacon Masters-turnauksessa huhtikuussa. Kontinen on ilmoitettu myös Suomen Davis Cup -joukkueeseen, joka kohtaa huhtikuussa Madagaskarin.