Patrik Virta TPS:n voiton pohjustajana
Turun Palloseura siirtyi 2–1-johtoon jääkiekkoliigan puolivälierissä, kun HIFK kaatui lauantaina Turkuhallissa 4–1. TPS:n Patrik Virran kaksi maalia pohjustivat kotijoukkueen voiton.
TPS sai otteluun salama-alun, kun Virta vei kotijoukkueen johtoon vajaan minuutin pelin jälkeen. Päätösluvut Virta sinetöi tyhjään maaliin kolmannen erän lopulla.
HIFK ei päässyt avauserässä maalitolppia lähemmäs, vaikka pelasi erässä puolivälieräsarjan parasta peliään.
Toisessa erässä HIFK sortui jäähyihin. Neljän kaksiminuuttisen lisäksi Matt Generous sai pelirangaistuksen epäurheilijamaisesta käyttäytymisestä.
– Tunteet ovat pudotuspeleissä pinnassa, eikä boksissa istumalla näitä pelejä voiteta, totesi HIFK:n päävalmentaja Antti Törmänen.
Päätöserään helsinkiläiset tulivat kovalla vauhdilla, mutta Ryan O'Connorin kavennusmaali erän puolivälissä jäi HIFK:n ainoaksi osumaksi.
TPS:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin totesi, että voitto ei tullut helposti.
– Kovan taistelun voitto vaati, ja onneksi pystyimme pitämään puolustuksen kasassa loppuun asti, Selin sanoi.
Ilveksellä oli lauantaina koko joukkue täynnä sankareita, kun runkosarjan 10:s otti toisen voittonsa runkosarjan voittaneesta Tapparasta jääkiekkoliigan kolmannessa puolivälieräottelussa.
Kaksi nousi ylitse muiden: maalivahti Antti Lehtonen pelasi nollapelin ja Otto Koivula teki ottelun ainoan maalin ajassa 72.51. Näin Ilves johtaa voitoin 2–1.
– Ei kahdella voitolla tee tässä vielä mitään, neljä tarvitaan, piti Lehtonen jalat maassa.
Koivula myönsi Tapparan hallinneen ottelua pitkät tovit.
– Tappara paineisti kovaa, mutta jostakin revittiin se tahto, että pidettiin maali puhtaana. Jatkoerässä piti sitten uskaltaa ja olla rohkea, ei peruuttelemalla voiteta, Koivula sanoi.
Tapparan valmentaja Jussi Tapola oli yllättävän positiivinen.
– Paransimme sekä puolustus- että hyökkäyspeliä edellisestä ottelusta. Ei voi olla huolissaan, kun luodaan tuollainen määrä maalipaikkoja, Tapola sanoi.
Vaikka varsinainen peliaika oli maaliton, niin tapahtumia ja tunnetta riitti niin jäällä kuin jälleen loppuunmyydyssä katsomossa.
– Jos ei tällaisesta kiekkoviihteestä nauti, niin sitten ei varmaan mistään, Tapola lisäsi.
Pelicans heräsi taistelemaan jääkiekkoliigan välieräpaikasta lauantaina Kuopiossa, kun lahtelaisjoukkue venyi 2–1-vierasvoittoon KalPasta.
Puolivälieräsarjan kolmannen ottelun voittomaalin viimeisteli Joonas Alanne, kun kolmatta erää oli jäljellä runsaat neljä minuuttia. Hän sai nappisyötön maalin eteen Antti Erkinjuntilta.
– Uskalsimme pelata kiekollisena ja mennä paremmin maalille, Alanne sanoi.
Alanne latasi Pelicansille myös 1–1-tasoituksen suoraan Justin Hodgmanin syötöstä.
– Alanteella on potentiaalia maalintekoon. Hienoja maaleja häneltä, Pelicansin päävalmentaja Petri Matikainen kiitteli joukkueensa sankaria.
KalPan ainoan maalin viimeisteli Alexander Ruuttu. Hän huudatti kotiyleisöä viimeistelemällä 1-0-johtomaalin. Kauniin hyökkäyskuvion rakensivat Balazs Sebok ja Santeri Lukka, joka katkaisi tylysti Pelicansin hyökkäyksen keskialueella.
KalPa johtaa puolivärien ottelusarjaa voitoin 2–1. Neljällä voitolla pääsee välieriin. KalPa ja Pelicans kohtaavat seuraavan kerran maanantaina Lahdessa.