Urheilu

Latvalalle makoisa voitto asvalttirallista

Jari-Matti Latvala ajoi voiton sunnuntaina päättyneessä Rally du Varissa. Kisa kuuluu Ranskan asvalttirallien mestaruussarjaan.

Toiseksi Saint-Maximen ympäristössä ajetussa taistossa kiilasi ranskalainen Stéphane Sarrazin. Kolmas oli Latvalan tallitoverina Fordin tehdastallin autolla kisan ajanut virolainen Ott Tänak.

– Se oli minulle kaikkien aikojen ensimmäinen voitto asvalttitrallista, joten fiilis on hyvä, Latval hehkutti.

Latvala ajoi pohja-ajan kolmella perjantain neljästä erikoiskokeesta, nousi kisan johtoon, eikä kärkipaikasta enää luopunut. Sarrazin oli toinen 49,1 sekunnin erolla ja Tänak kolmas.

– Kisa oli vaikeampi kuin odotin. Aamulla erikoiskokeet vuoriteillä olivat osin märkiä, osin kuivia. Teitä sai lukea tarkasti, jotta näki millainen pito missäkin on. Se vaihteli koko ajan, Latvala kertaili.

Samantapaiset haasteet ovat edessä myös tammikuisessa Monte Carlo -rallissa, joka avaa ensi kauden MM-sarjan. Rally du Var oli Latvalalle ja Ford-tallille testiä MM-avausta varten.

– Muuta ei puuttunut kuin lunta ja jäätä, Latvala vertasi Rally du Varia Monte Carlo -ralliin.

Tänak putosi kilpailussa välillä viidenneksi eturenkaan rikkoutumisen takia, mutta kipusi hyvällä ajolla kolmanneksi.

TS–STT