Korhonen selvisi jatkoon Etelä-Afrikassa
Mikko Korhosen pelit jatkuvat myös viikonlopun kierroksilla golfin Euroopan-kiertueen kilpailussa Etelä-Afrikan Ekurhulenissa. Korhonen on kahden kierroksen jälkeen tilanteessa kolme alle parin, mikä oikeuttaa jaettuun 38. sijaan.
Korhonen pelasi Serengetin par 72 -kentän tulokseen 71, eli yhtä lyöntiä heikommin kuin eilen. Suomalaispelaajan kierros oli ailahteleva, sillä yhden eaglen ja kolmen birdien vastapainona kierros sisälsi kaksi bogia ja yhden tuplabogin.
Kilpailua johtaa kahden kierroksen jälkeen Skotlannin Steven O'Hara tuloksella -11. Johtopaikkaa lukuun ottamatta kilpailu vahvasti on isäntämaa Etelä-Afrikan hallinnassa, sillä 13 parhaan joukossa on peräti kymmenen eteläafrikkalaista.