Anni-Maija Fincken, 31, rakkaus suunnistukseen kantoi silloinkin, kun akillesjännevaiva piti häntä sivussa huippusuunnistuksesta. Fincke kilpailee torstaina Ruotsin Strömstadissa pitkällä matkalla jo seitsemänsissä MM-kisoissaan, vaikka on viidessä vuodessa kuntoutunut kahdesta akillesjänneoperaatiosta.
– On sellainen tunne, että haluan vielä tehdä tätä ja yrittää. Vastoinkäymiset ovat opettaneet, on tullut kärsivällisyyttä, Fincke kertoo.
Kevättalvesta lähtien hän kokee pystyneensä harjoittelemaan melko hyvin, kun jalka on kestänyt juoksulenkkejä enenevässä määrin. Kilometrit ovat pysyneet maltillisina, sillä vesijuoksu ja pyöräily kuuluivat pitkään ohjelmaan.
– Viimeisen kuukauden aikana en ole tehnyt paljonkaan korvaavia, se on ollut hyvä, hän iloitsee.
Jaksoon on sisältynyt muun muassa kolmen viikon leiri korkealla Italian Livignossa. Paikka on Finckelle tuttu ja korkealla harjoittelu hyväksi havaittua.
– Päätin koettaa, jos saisin vielä yhden vaihteen lisää.
Omat rutiinit MM-kisoissakin
Hyvää fiilistä tulee myös kotikisatunteesta, sillä Fincke on reilun vuoden ajan asunut Strömstadista puolen tunnin ajomatkan päässä Norjan puolella Haldenissa. Hän lähteekin kisaamaan suoraan kotoaan.
– On kiva, että pystyn pitämään omat rutiinit ja olemaan pois kaikesta humusta.
Rutiineihin viime hetken valmistautumisessa kuuluu myös, ettei hän katsele juurikaan karttoja.
– Mielenrauhaa ja keskittymistä haetaan. Arkisia asioita yritän tehdä, ettei kisa saa ihan megalomaanisia mittasuhteita.
Haldenissa Fincke on nauttinut saadessaan keskittyä vain harjoitteluun.
– Enemmän on tullut suunnistettua ja ehkä enemmän maastojuoksua, hän vertaa aiempaan.
Pitkän matkan maastotyyppi nousumetreineen ja avokallioineen on Fincken mieleen, muttei hänelle helppo.
– Taidot ja maastojuoksukyky joutuvat koetukselle. Olen vammojen myötä tullut vähän varovaisemmaksi jyrkänteissä ja kivikoissa. Olen tyytyväinen, jos saan tehtyä työtä alusta loppuun nöyrästi ja suunnistan niin hyvin kuin pystyn.
