Muotkalle mestaruus, Koivuranta jatkaa mäkihypyssä

Ounasvaaran Hiihtoseuran Olli Muotkan hyvä kevätvire jatkui kotimäessä, jossa hän nappasi uransa toisen mäkihypyn yleisen sarjan Suomen mestaruuden kokeneen Matti Hautamäen nenän edestä.

Viikko sitten Puijolla suurmäen mestaruuden voittanut Muotka ohitti toisen kierroksen 92 metrin hypyllään avauskierroksen jälkeen johdossa olleen Hautamäen. Hautamäen mahdollisuudet avauskierroksen (97 m) kärkisijan pitämiseen murenivat toisen kierroksen vain 85 kantaneeseen hyppyyn.

Muotkan mukaan hänen hyppyjään ei haitannut puuskittainen ja suuntaansa alati vaihdellut tuuli, kuten monella muulla. Heidän joukossaan oli ensimmäisellä kierroksella 80 metriin jäänyt Anssi Koivuranta.

Koivuranta kertoi jatkavansa kilpailemistaan mäkipuolella.

– Se ei ollut helppo päätös, vaikka loppupeleissä täysin selkeä. Sen tekeminen ei aiheuttanut päänvaivaa, Koivuranta kertoi.

Koivurannan mielestä päättynyt kausi oli hyvä testipätkä.

– Se näytti, että minulla on jonkinlaisia mahdollisuuksia. Mielestäni olen kuitenkin hypännyt aikaisemmin paremmin, Koivuranta vertasi.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.