Urheilu

Mykoplasman kiusaama Poutala kilpailutauolle

Mika Poutala ei kilpaile joulukuun alussa Kiinassa ja Japanissa käytävissä pikaluistelun maailmancupeissa. Poutalalta on tutkimuksissa löydetty jo talttumassa oleva mykoplasma-bakteeri. Häntä kiusaa myös väsymys, jonka takia hän ei kilpaillut viikonvaihteen maailmancupissa Berliinissä.

Mykoplasma on bakteeri, joka pystyy tunkeutumaan kudoksiin ja pääsee veren mukana eri puolelle kehoa. Se voi aiheuttaa ihmiselle monenlaisia vaivoja ja ongelmia kuten tulehduksia tai kuumeilua. Poutala kävi tutkimuksissa jo Berliinissä. Sittemmin tutkimuksia jatkettiin Suomessa.

Poutalan tavoite on käynnistää harjoittelu sydäntalven kisoja varten heti, kun terveys sen sallii. Poutalan kauden pääkisat ajoittuvat tammi-maaliskuulle.