F1

Kovalaisen palokuva ehdolla vuoden F1-otokseksi

Heikki Kovalainen joutui sammutuspuuhiin Singaporen GP-kisassa. Tässä Sutton Imagesin kuvaajan versio aiheesta. Sutton Images
Heikki Kovalainen joutui sammutuspuuhiin Singaporen GP-kisassa. Tässä Sutton Imagesin kuvaajan versio aiheesta. Sutton Images

Heikki Kovalainen kamppailee kuin kamppaileekin tällä formula 1 -kaudella myös voitosta. Lotuksen suomalaiskuskin ripeästä toiminnasta tulipalon sammuttamisessa napattu otos Singaporen Grand Prix’issa on kerännyt runsaasti kannatusta kilpailussa vuoden F1-valokuvaksi.

Teemakilpailun järjestää F1-autoilun pääsponsoreihin kuuluva korealainen elektroniikkajätti LG.

– Olen tietoinen valokuvakisasta ja kuullut, että Singaporen sammutuskuvani on taistossa mukana. Ääniä lisää kaivataan, Kovalainen kirjoitti omalla sivustollaan.

Kovalainen keräsi kehuja rauhallisesta toiminnastaan ja päätöksestä olla vaarantamatta muita varikolla.

– Näin kyllä liekit peilistä, mutta minun mielestäni ei tuollaisella autolla voi mennä ihmisten keskelle varikolle, jos se vaikka räjähtäisi oikein kunnolla. En usko, että siinä loppujen lopuksi oli suurta riskiä. Se oli rajummannäköistä kuin oikeasti oli. Öljyä kai paloi pakoputken päällä, eikä siinä enää paljon bensiiniä olisi ollutkaan, kun kisa oli melkein lopussa, Kovalainen selvitti tuolloin tuoreeltaan..

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Palomiehen koulutus ei sen kummemmin kuulu kilpakuskin opetukseen. Tein vaan sen, mitä oli tehtävissä. Koetin etsiä pysähdyspaikan, jossa oli sammutuspullo valmiina. Sitten sain sellaisen ystävälliseltä Williamsin mekaanikolta ja kävin hommiin. Sieltä takaapäin sitä savua nousi ja pistin vaahtoa sinne sammuttimella. Nopeasti se sammuikin.

– Näköjään kuvaaja oli sopivasti paikalla todistamassa tapahtumia, Kovalainen kiitteli.

Tallille uusi nimi
viimeistään 16.12.

Lotus Racing on historiaa. Ensi vuonna Kovalaisen ja Jarno Trullin työnantaja joutuu käyttämään toista nimeä, kun Lotus Group on evännyt tiimiltä lisenssin nimeen ensi kaudeksi.

Riidassa panokset kovenevat. Lotus Group lähtee Renaultin nimikkosponsoriksi ja malesialaishuhujen mukaan se aikoo ostaa 25 prosenttia ranskalaistiimin osakekannasta, 75 prosenttia omistaa sijoitusyhtiö Genii Capital.

Tony Fernandes joutuu ilmoittamaan Lotus-tallin nimen 16.joulukuuta mennessä, jolloin on takaraja FIA:n ensi kauden tallilistan julkistamiseen.

Turun Sanomat

HEIKKI KULTA