Moottoriurheilu

Rovanperä taas Meksikon raitilla

Harri Rovanperän loppuvuoden kiireet eivät suinkaan ole vielä hellittämään päin. Puuppolalaiskuski palasi Meksikon maisemiin vain kaksi ja puoli viikkoa La Carrera Pan Americana –voittonsa jälkeen.

Nyt Rovanperä on tutustumassa ja nuotittamassa reitteihin Baja 1000 –mailin aavikkorallia varten.

Kyseessä on vuoden toinen päätavoite ja haussa on voitto jo 43. kertaa järjestettävästä Baja 1000 –mailin aavikkorallista.

Ralli starttaa Baja-niemimaalla sijaitsevasta Ensenadan kaupungista torstaina illalla Suomen aikaa ja ruutulippu heilahtaa arviolta vuorokautta myöhemmin La Pazin kaupungissa. Kokonaispituudeltaan tämän vuoden kilpareitti on yhteensä 1723 km ja tämä kaikki on tarkoitus ajaa läpi yhtä soittoa ja pitkälti urku auki.

Rovanperän ei toki tarvitse yksin selvityä koko urakasta, mutta hänen osakseen on suunniteltu noin 650 km mittaista osuutta ja kaikki tämä yöaikaan ajettuna. Maantiesiirtymää Harrille kertyy noin 150 kilometriä, mutta kaikki muu ajetaan aavikkomaisemissa, vuoristossa, kaktusten keskellä, pusikoissa, kuivuneissa joenuomissa ja ennen kaikkea varsin pölyisissä maisemissa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Pelkästään reittiin tutustumisen yhteydessä olen jo syönyt hiekkapölyä aamiaiseksi, lounaaksi ja illalliseksi enemmän kuin miesmuistiin koko aikaisemman ralliurani aikana. Öisin lämpötilat tuolla vuoristossa tippuu aivan nollan asteen pintaan. Näissä autoissa ei turvallisuussyistä johtuen ole tuulilaseja, joten ensin minulle tulee kuuma ja sen jälkeen varmasti vilu puseroon, pohtii Rovanperä ennakkoasetelmia.

Harrin ajokkina kilpailussa on 803 hevosvoiman tehot omaava San Diegossa majapaikkaansa pitävän Kore Performance –tiimin takavetoinen Dodge Ram pick-up lava-auto. Harrin vieressä istuu amerikkalainen kartanlukija John Zambie. Saman autokunnan kaksi muuta kuljettajaa ovat tiimin omistaja Kent Kroeker ja meksikolainen Rudy Iribe.

Auto ja tiimi ovat täsmälleen samoja kuin kesäkun alussa ajetussa ja niin ikään voittoon päättyneessä Baja 500 –mailin kilpailussa. Suomalaisen mukana olo on jo noteerattu järjestäjien ja muiden tiimien suunnalla, eikä vähiten muutaman viikon takaisen La Carrera –voiton myötä.

La Paz/Heikki Malinen