Kohukiekkoilijan poika nakutteli pisteitä liigadebyytissään
Tappara oli paikallisvastustajaansa Ilvestä selkeästi vahvempi jääkiekkoliigassa perjantaina. Liigan puolustava mestarijoukkue Tappara rökitti Ilveksen Tampereella peräti 8–1 (0–1, 3–0, 5–0).
Yleensä syöttöjen jakajana kunnostautuva Tappara-hyökkääjä Jan-Mikael Järvinen kuritti Ilvestä hattutempulla eli kolmella maalilla. Jere Karjalainen viimeisteli Tapparalle kaksi maalia.
Tappara voitti Ilveksen myös syyskuun avauskierroksella.
Jukurit kärsi jo kuudennen peräkkäisen tappion. Se hävisi kotihallissaan voittomaalikilpailun jälkeen Kärpille 5–6. Ratkaisevan maalin iski voittomaalikisassa Mikael Ruohomaa. Kärppien pistehai Julius Junttila kartutti jälleen pistetiliään syötöillä.
Sarjataulukon kärkijoukkue Kärpille voitto oli kolmas peräjälkeen. Jukurit on sarjataulukon viimeisenä.
JYP on pelannut viime aikoina tahmeasti. Perjantaina KalPa voitti JYPin Kuopiossa 3–2. Voittomaalin kotijoukkueelle teki Eetu Luostarinen.
Lukollakin on ollut syyskaudella heikot hetkensä, mutta perjantaina se kaatoi kotijäällään HPK:n 6–2 (2–0, 0–1, 4–1). Samalla katkesi HPK:n kolmen ottelun mittaiseksi venähtänyt voittoputki.
Eetu Koivistoinen iski Lukolle kaksi maalia.
KooKoo väänsi voiton
KooKoo puristi vierasvoiton Lahdesta, kun se kukisti Pelicansin 6–5. Voittomaalin viimeisteli Sami Tamminen , jolle kirjattiin yhteensä kaksi osumaa.
Toisen polven jääkiekkoilija Jonne Jantunen teki liigadebyyttinsä perjantaina Pelicansin riveissä. Jonne Jantunen kiekkoili kymppipaita yllään aivan kuten hänen Marko -isänsä aikoinaan Lahden Hockey-Reippaassa. Myöhemmin isä-Jantunen pelasi Pelicansissa numerolla 90.
Jonne Jantusen debyytti oli tehopisteiden valossa mainio, sillä hän nakutteli kotijoukkueen paidassa 0+2 pistettä.
Liiga jatkuu lauantaina, jolloin pelataan ottelut HPK–Jukurit, Ilves–TPS, JYP–Pelicans, KooKoo–HIFK, SaiPa–Kärpät, Sport–Tappara ja Ässät–Lukko.
STT