Haapakoski: ”Mestaruus kuittaa aiemmat vaikeudet”
TPS:n A-nuoret juhlivat keskiviikkona edellisiltana voittamaansa Suomen mestaruutta. Turkuhallissa tiistain ottelua seurasi peräti 10 620 katsojaa ja juhlat siirtyivät pelin jälkeen hallilta kaupungille.
– Aivan huikeata. Kannattajilta on tullut valtava määrä onnitteluja koko ajan. Pelkkiä tekstiviestejä on tullut reilut sata minunkin puhelimeeni, TPS:n päävalmentaja Mikko Haapakoski myhäili.
– Tämä tuntuu niin hyvältä kaikkien mutkien jälkeen, ettei sitä pysty edes kuvailemaan. Mestaruus kuittaa kaiken sen, mikä kauden aikana ei mennyt suunnitelmien mukaan.
Haapakoski on aiemmin voittanut monta mestaruutta, mutta TPS:n A-nuorten Suomen mestaruus nousee hänen kirjoissaan korkealle.
– Kyllä tämä oli ainutlaatuinen juttu. Tämä oli ensimmäinen mestaruuteni päävalmentajana. Sen lisäksi vuosi oli erittäin vaiherikas ja vaikea, joten mestaruus tuntuu sitä taustaa vasten vielä paremmalta. Ja kun vielä ottaa huomioon, miten hieno tiistain tapahtuma oli, sekin lisää voiton arvoa, Haapakoski mietti.
Joukkue kasvoi yhtenäiseksi
Haapakoski liittyi viime kesänä TPS:n edustusjoukkuetta valmentaneen Kai Suikkasen valmennusryhmään. Kun valmennus vaihtui kesken kauden, Haapakoski siirrettiin Samuel Tilkasen kanssa A-nuorten valmentajaksi.
Lisähuolia A:n valmennukselle teetti se, että suuri osa heidän pelaajistaan pelasi loppukauden edustusjoukkueessa ja A-nuoret joutuivat pelaamaan pelinsä kolmella alituisesti vaihtuvalla kentällisellä.
– Kun miehiä alkoi nousta koko ajan enemmän ja enemmän Liigaan, mietin, että mitähän tästä vielä tulee. Vielä joulukuussa en ollut varma siitä, pystymmekö taistelemaan mitaleista. Eivätkä viimeiset pelit playoffien kynnyksellä herättäneet luottamusta, Haapakoski tunnusti.
– Ei ollut kovin kaukana, etteikö Kärpät olisi voittanut meitä puolivälierissä. Sitten tapahtui jotain; aloimme saada pelaajia takaisin Liigasta ja laadukkaista pelaajista kasvoi nopeasti todella yhtenäinen joukkue. Joukkueen yhtenäisyys sen jälkeen oli uskomaton.
Haapakoski kiitteli vielä keskiviikkona moneen kertaa tiimiään, joka oli hänelle vaikeina hetkinä korvaamattoman tärkeä.
– Samuel Tilkanen oli loistava apuvalmentaja. Todella kovan luokan ammattilainen oli myös maalivahtivalmentaja Fredrik Norrena , jonka ansiota pitkälti on Aleksandar Georgijevin kehitys, Haapakoski sanoi.
JUSSI LEPPÄSYRJÄ
KUVA: MIKAEL RYDENFELT