Jääkiekko

Pikkutepsin voittokulku jatkuu

Jokerit–TPS 2–3

TPS:n A-nuoret jatkoivat perjantaina riemastuttavia otteitaan nuorten SM-liigassa kaatamalla Helsingissä Jokerit. TPS:n voittomaaliksi jääneen kolmannen maalin teki ottelun toisessa erässä ylivoimalla Hannu Kuru .

– Pelattiin tosi hieno ottelu jälleen kerran. Otimme kauhean määrän mustelmia, kun äijät uhrautuivat joukkueen puolesta. Kertoo taas kerran siitä, että jätkät todella välittävät tästä joukkueesta, TPS:n päävalmentaja Juuso Nieminen sanoi.

TPS teki ottelun avausmaalin jo reilun kahden minuutin pelin jälkeen, kun Kuru onnistui illan ensimmäisellä ylivoimaosumallaan. Jokerit tasoitti ottelun kymmenen minuuttia myöhemmin, mutta TPS pääsi kuitenkin johdossa ensimmäiselle erätauolle, kun Manu Honkanen iski kiekon helsinkiläisten maaliin vain 23 sekuntia ennen erän päättymistä.

Jokerit tuli vielä ottelun lopussa yhden maalin päähän pelatessaan ilman maalivahtia kuudella kenttäpelaajalla TPS:n neljää vastaan. TPS kuitenkin kesti paineen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Pelasimme hyvää alivoimaa ja vastaavasti ylivoimamme oli tehokas. Ottelussa oli hetkiä, jolloin jouduimme urakoimaan puolustuksessa ja kuteja tuli paljon meidän maaliamme kohti. Se on kuitenkin vain hyvä juttu tähän paikkaan. Se kasvattaa porukkaa, Nieminen mietti.

Jokereiden maalilla Kevin Lankinen torjui ottelussa 19 laukausta, kun TPS-maalivahdit Kalle Hokkanen (30 torjuntaa) ja Niklas Saarinen (10 torjuntaa) saivat urakoida yli tuplasti enemmän. TPS joutui vaihtamaan päätöserässä maalivahtia, kun Hokkasen luistimen terä irtosi.

– Molemmat maalivahdit pelasivat todella hyvin. Meille arvokas asia on se, että meillä on kaksi tuollaista maalivahtia, Nieminen kehui.

Lauantaina TPS kohtaa Helsingissä HIFK:n.

Turun Sanomat

JUSSI LEPPÄSYRJÄ