Yksi TPS:n kaikkien aikojen menestyneimmistä maalivahdeista, Antero Niittymäki , joutui viime keväänä päättämään pelaajauransa vammojen vuoksi vain 32-vuotiaana. Philadelphia Flyersin kykyjenetsijänä nykyisin työskentelevä Niittymäki palaa tänään Turkuhalliin, missä TPS muistelee hänen pelaajauraansa HIFK-ottelun yhteydessä.
Niittymäki voitti TPS:n paidassa kaksi Suomen mestaruutta vuosina 2000 ja 2001. Pohjois-Amerikassa hän torjui AHL-seuransa Philadelphia Phantomsin mestaruuteen vuonna 2005. NHL:ssä hän pelasi yhteensä 234 ottelua.
Maajoukkueesta Niittymäki muistetaan parhaiten Torinon olympialaisista, joissa hän nousi Suomen ykkösveskariksi ja vei joukkueen loppuotteluun asti. Hänet valittiin olympiaturnauksen parhaaksi pelaajaksi ja parhaaksi maalivahdiksi.
Mutta aloitetaan alusta. Antero, miten kiekkoilijan polkusi lähti liikkeelle?
– Olin kymmenvuotias, kun menin Turun Weikkoihin. Tarkoitus oli mennä sinne maalivahdiksi, mutta siellä oli jo pari molaria, joten vähän vaihdeltiin rooleja. Puolessavälissä kautta toinen maalivahti ei kuitenkaan enää jaksanut olla maalivahti. Siitä aukesi paikka, hyppäsin puikkoihin ja sillä tiellä ollaan. Tepsiin vaihdoin sitten vuosi ennen C:n SM-sarjaa.
Muistatko vielä ensimmäisen pelisi TPS:n edustusjoukkueessa?
– Muistelen, että se peli oli Porissa kaudella 1999–2000 ja voitimme pelin 4–2. Peli meni hyvin ja paljon oli hommia. Nuorena poikana sitä ei oikein osannut edes jännittää.
Poika pistettiin maalille
Keväällä Hannu Jortikka heitti sinut pudotuspeleissä maalille ja torjuit saman tien Tepsille mestaruuden. Millainen kausi se oli nuorelle miehelle?
– Pelasin pitkään jo runkosarjassa, kun (Fredrik) Norrena oli loukkaantuneena. Joskus tammikuussa Norre tuli takaisin ja otti pikkuhiljaa paikkansa ja oma peliaikani jäi vähän vähemmälle. Playoffeissa alku meni sitten, miten meni ja pääsin taas maaliin. Peli kulki ja mestaruus tuli. Se oli hieno kausi kaiken kaikkiaan.
– Seuraavalla kausi olikin sitten minulle vaikea. Olin armeijassa ja alkukausi meni täysin penkin alle. Ensimmäinen peli oli Oulussa. Tami ( Juhani Tamminen ) oli siellä koutsina ja hävisimme pelin 5–4 kymmenen sekuntia ennen loppua. Paluumatkalla Jortikka manasi, että ”poika ei, saatana, pelaa ainakaan kuukauteen”. Enkä tainnut pelatakaan pitkään aikaan.
– Vähän sain loppukaudesta pelistä kiinni, mutta Norre veti silloin loistavan kauden ja voitimme taas. Kyllä se mestaruus silti maistui, vaikka oma kausi ei mennyt hyvin.
Mikä on hienoin Tepsissä kokemasi hetki?
– Kyllä se on se ensimmäinen mestaruus nuorena poikana. Paljon ei osannut jännittää, kunhan pelaili. Aina kun pääsin pelaamaan, kaikki meni kuin sadussa.
Olympialaiset hieno kokemus
Pelasit NHL:ää Philadelphiassa, Tampa Bayssa ja San Josessa. Mikä oli paras paikka?
– Philadelphiassa olin niin kauan, että siitä tuli toinen koti. Sain olla siellä seitsemän vuotta ja opin tuntemaan paljon porukkaa. Mutta kyllä Kalifornia on aina Kalifornia. Jos jättää jääkiekon sivuun, se oli hieno paikka asua. Paikkoja on vaikea vertailla, sillä kaikissa oli hyvät puolensa.
Torinon olympialaisissa nousit Suomen ykkösmaalivahdiksi ja pelasit uskomattoman turnauksen. Miten korkealle arvostat olympiahopean?
– Se oli kaikin puolin positiivinen kokemus. Turnaus oli hieno ja itselläni pelit menivät hyvin. Ja onhan olympiamitali aina olympiamitali. Se on monen urheilijan päätavoite ja itse olen saanut niitä kaksi.
TPS–HIFK Turkuhallissa klo 18.30
TS - JUSSI LEPPÄSYRJÄ
Tilannekuvat: Teemu Saarinen
