Heikki hävisi Trullille vain kolikonheitossa
Lotuksen kilpatiimissä palaveroitiin pitkään, kun Heikki Kovalainen oli ajanut T127 -auton maaliin asti myös sen toisessa Grand Prix -kisassa.
Illan päätteeksi tekninen johtaja Mike Gascoyne heitti kolikkoa ja arpoi, kumman kuljettajan autolla malesialainen Fairuz Fauzy pääsee ajamaan perjantaiaamuna Malesian GP-harjoituksissa.
– Otin klaavan, hävisin ja minun autoni päätyi Fauzylle. Ihan sama. Ei se siitä yhdestä treenistä jää kiinni. Hän ajaa yhden sarjan renkaita ja saa kokeilla vähän auton balanssia, Kovalainen tilitti ’’tappiotaan’’ Turun Sanomille .
– Kysyin lauantai-iltana Jarnolta, kumman auton Fauzy saa. Jarno ehdotti, että katsotaan kolikolla. Meillä molemmilla oli sellainen olo, että ihan sama, kumpi jättää sen aamutreenin väliin.
Gascoynella
sekavat tunteet
Gascoyne lupasi, että muita GP-harjoituksia Fauzy ei sitten aja. Malesia on Lotuksen kotikisa ja siellä uudella tiimillä on vankka kannatus. Siksi malesialainen kuski täytyy saada hetkeksi radalle Lotuksen ratissa.
Australian GP:stä Gascoyne joutui lähtemään sekavin tunnelmin.
– Haluan tietysti nähdä kaksi autoa ruutulipulla. Heikki ajoi taas hyvän kisan ja teki työt niin kuin toivommekin. Jarnon autoon tuli ennen starttia hydrauliikkavika eikä hän päässyt ajamaan lainkaan.
– Olimme taas paras uusi tiimi ja olemme valmistajien sarjassa kymmenentenä. Olisi kuitenkin ollut mukavampaa, jos tuloksissa olisi 13.sijan lisäksi ollut myös 14.sija.
– Paransimme kaksi pykälää Bahrainista. Toivottavasti Malesiassa pääsemme taas samalla lailla eteenpäin ja saavutamme jo 11.tilan, Gascoyne haikaili.
Lotuksen johtaja Tony Fernandes odottaa innokkaasti toukokuussa käynnistyvää Euroopan kautta, kun Gascoynen insinööriryhmä saa Barcelonaan päivitetyn autopaketin.
– Jokainen kisa on aina askel lähemmäs Barcelonaa, Gascoyne myhäilee varmana, että Lotus harppaa silloin enemmän eteenpäin kuin keskiryhmän heikommat tiimit.
Heikillä puhdas
viikonloppu
Startissa Kovalainen lähti taas hyvin nousemaan ulkokautta, mutta Jaime Alguersuarilta karkasi perä hallinnasta ja estääkseen osumasta siihen, Heikki joutui jarruttamaan.
– Sen jälkeen pääsin kyllä parantamaan asemaa ja kaksi kierrosta ajoin kilpaakin Michael Schumacherin kanssa. Sitten hän tietysti pääsi ohi ja meni menojaan.
– Ajoin kisan yhdellä stopilla, mutta jälkikäteen ajatellen 48 kierrosta pehmeällä renkaalla ei ollut nopein ratkaisu. Renkaat olivat aika loppu ja olisi kannattanut pysähtyä toisen kerran, mutta keskityimme vain siihen, mitä Virginin Timo Glock teki takana.
– Glockilta loppui kuulemma bensiini. Ihan hyvä, että pystyi jättämään häntä, kun sillä oli 30 kiloa kevyempi auto.
– Kierroksella ohittavien kanssa paloi taas paljon aikaa. Niitä on vaikea päästää yksi kerrallaan menemään. Kun joutuu poistumaan uralta, renkaat ovat heti likaiset ja hyvän pinnan saamiseen vaaditaan pari kierrosta.
– Loppuun asti ajoin, minkä autolla pääsi. Nälkä siinä kasvaa. Toivottavasti sitä vauhtia saadaan autoon pian lisää, Kovalainen summaili.
Turun Sanomat, Melbourne
HEIKKI KULTA