Jalkapallo

Liigaan palaava TPS hankki kolme uutta pelaajaa

Jalkapalloliigaan noussut TPS on tehnyt kolme pelaajahankintaa. Elias Ahde siirtyy SJK:sta Turkuun yhden kauden mittaisella lainasopimuksella, Aleksi Ristola ja Antto Tapaninen taas ovat tehneet TPS:n kanssa yksivuotiset sopimukset.

Hyökkääjä Ristola, 28, palaa TPS:ään neljän kauden tauon jälkeen. Hän edusti turkulaisseuraa 2012–2013. Sen jälkeen hän on pelannut liigaa Hongassa, MyPassa, FC Lahdessa, PK-35 Vantaassa sekä kaksi viime kautta HIFK:ssa. Ristola on tehnyt 165 liigaottelussa 33 maalia.

Puolustaja Tapaninen, 28, siirtyy TPS:ään JJK:sta. Hänellä on tilillään 66 liigapeliä jyväskyläläisseuran riveissä.

Hyökkääjä Ahteella, 21, on sopimus SJK:n kanssa kauden 2019 loppuun. Hän debytoi liigassa viime kaudella ja teki yhden maalin pelatessaan lainalla JJK:ssa.

– Kaikki kolme sopivat erinomaisesti filosofiaamme ja pelitapaamme. Mukana tulee myös rutiinia oman hyvän runkomme päälle, TPS:n päävalmentaja Mika Laurikainen sanoi tiedotteessa.

– Kaikki kolme ovat sopeutuvaisia joukkuepelaajia. Joukkue ei ole vielä tässä, vaan muutaman muunkin pelaajan kanssa vielä neuvotellaan.

TPS nousi takaisin liigaan pelattuaan kolme kautta Ykkösessä.

STT

KUVA: TPS