Inter päätti kautensa rökäletappioon
SJK – INTER 5-0 (3-0)
Vaikka olosuhteet olivat hyvät, mutta lähinnä talviurheiluun sopivat, tarjosi Inter ja SJK vaiherikkaan jalkapallo-ottelun. Jo ensimmäisen puolen tunnin aikana oli nähty kaksi maalia ja yksi ulosajo.
Katsomosta on tietenkin helppo osoittaa syyttävää sormea maaleista, mutta muurin yli lauottu pallo olisi pitänyt torjua. Olkoonkin että SJK:n avausmaalin tuonut vapari annettiin 20 metristä.
Entä sitten SJK:n toinen maali. Vastaavia maaleja näkee harva se ottelu jääkiekossa, mutta harvemmin jalkapallossa . Jesse Sarajärvi sai syöttää vapaasti maalin edestä Billy Ionsille , jolla oli helppo työ siirtää maalin kulmalta pallo maaliin.
Ei Inter suinkaan täysin vastaantulija ollut. Molempien SJK:n maalien jälkeen Lucas Garcialla oli maalipaikka, mutta toisen SJK:n maalivahti Mihkel Aksalu torjui ja toinen meni vain vähän ohi.
Kun vielä ottaa lukuun hieman yli menneen Petros Kanakoudisin yllättävän ja napakan laukauksen, olisi Interille suonut edes yhden maalin.
-Nuoret pelaajat olivat parhaimmistoamme, mutta niin ei voi olla jatkossa, että nuoret kantavat vastuun, ilmoitti Interin päävalmentaja Fabrizio Piccareta .
Interin osakkeet nousivat hieman, kun jo 25 minuutin pelin jälkeen SJK:n Mero ajettiin suoralla punaisella kentältä. Inter loi edelleen ihan hyvin maalipaikkoja, mutta juuri ennen ensimmäisen puoliajan täyttymistä tuli lunta tupaan. Jo kerran mainittu Jesse Sarajärvi sai mainion syötön ja Interin maalivahti Jere Koponen oli ohitettu kolmannen kerran.
Interin kannattajia oli tullut bussilastillinen Seinäjoelle ja ilonhetket olivat harvassa, ainakin pelissä. Pelin edetessä harventunut ryhmä jaksoi kannustaa innokkaasti, vaikka jo puoliajalla tiedettiin, ettei Inter pysty hyödyntämään yhden pelaajan ylivoimaansa.
Ensimmäinen puoliaika näytti, että molempien joukkueiden pelille olisi pitänyt tapahtua paljon, jos Inter menestystä halajaisi. Ei tapahtunut, vaan SJK jatkoi painostustaan vajaamiehisenä ja Inter alkoi selvästi jo tuskastua. Varmaankin monen pelaajan mielessä siinsi jo kauden loppuminen.
-Olen sanonut, että tämän pelin ei pitäisi olla tämän kauden viimeinen ottelu, vaan tulevan kauden ensimmäinen ottelu, saneli Piccareta.
Ottelun lopputulosta peilatessa ei voi olla ihmettelemättä, miten hampaaton Inter ensimmäisen puolen tunnin jälkeen oli. SJK teki kolme maalia vajaamiehisenä, eikä Inter saanut aikaan maalin maalia. Tottakai tilanteessa on merkitystä myös pelin merkityksettömyydellä.
-Kausi oli pettymys monestakin syystä. Tämän kauden aikana tapahtui liian paljon kulissien takana. Olen tyytyväinen, että kausi on ohi, tunnusti Piccareta.
Seppo Hautala
Kuva: Tomi Kosonen