Ojalan sydän sykkii Interille
Mika Ojala on palannut kotiin. Paimiolainen hyppäsi Turun Interin treeneihin jo heinäkuun alkupuolella, ja tiistaina liigaseura julkisti vuoden 2019 loppuun asti jatkuvan pelaajasopimuksen. Ojalalla on myös optio kaudesta 2020.
– Upeaa päästä taas pelaamaan Interin paita päällä. Seura on minun kotini, Ojala kuvailee.
– Kaikki on aina sujunut hienosti siitä asti, kun joskus nuorena poikana tänne Paimiosta pääsin. Olen saanut vastuuta ja kasvanut sekä pelaajana että ihmisenä. Hienoa, että tarina jatkuu yhä.
29-vuotias Ojala on edustanut kotimaisessa jalkapalloliigassa vain Interiä. Vuosina 2006–2012 ja 2014–2015 hän pelasi yhteensä 208 liigaottelua ja viimeisteli 63 maalia.
Välillä Ojala pelasi kauden Ruotsin Allsvenskanissa BK Häckenin riveissä, ja kaksi viime kautta Saksan 3. Bundesliigassa. Vaikka sopimus VfR Aalenin kanssa päättyi, Ojala ei näe paluuta kotimaan kentille takapakkina.
– Tein agentilleni selväksi, että haen paikkaa ulkomailta niin kauan kuin mahdollista, mutta jos mitään kunnollista tarjousta ei tule, keskityn täysillä Interiin, Ojala kertoo.
– Tilanne oli vielä auki silloin, kun tulin treeneihin mukaan, mutta halusin päästä mahdollisimman nopeasti pelaamaan. Tämä oli parempi ratkaisu, kuin että olisin odottanut vielä heinä- tai elokuun.
Ojala on Interin kokoonpanossa jo lauantain kotiottelussa Ilvestä vastaan. Numeron 17 tilalle paitaan painetaan 8, mutta pelaaja toivoo selässä lukevan tuttuun tapaan lempinimi Mó.
– Nyt on tärkeintä saada hyviä pelejä alle ja päästä taas näkyviin. Ainakin mies on täynnä virtaa, Ojala naurahtaa.
Edellisestä ottelusta on jo parisen kuukautta. Peliaika Aalenissa hiipui keväällä, mutta Ojalan mielestä kaksi vuotta Saksassa oli hieno ja opettava kokemus.
– Saksa elää ja hengittää futista. On varmasti jokaisen pelaajan unelma päästä sellaiseen maahan pelaamaan.
Ojala muistelee esimerkiksi ensimmäisen kauden vieraspeliään Dresdenissä, jossa hurrasi 28 000 katsojaa. Saksan jalkapallokulttuuri näytti toki myös tylyt puolensa.
– Kilpailu on niin kovaa, että on oltava aina parhaimmillaan, kun saa sauman – myös treeneissä. Jos ei käytä paikkaansa, on ulkona ja joku toinen lyödään kentälle.
Kotikentälleen Kupittaalle Ojala sanoo palaavansa kaksi vuotta parempana pelaajana. Kehityksen soisi näkyvän Interin otteissa, sillä seitsemäntenä liigassa oleva turkulaisjoukkue ei ole vielä yltänyt odotetulle tasolle.
– Tehtäväni on rakentaa peliä niin, että varsinkin hyökkääjillä on helpompaa. Toivottavasti pystyn olemaan linkki, jonka kautta peli avautuu ja saamme tehtyä paljon maaleja. Kaudesta on vielä puolet jäljellä, Ojala muistuttaa.
Joulukuussa niin ikään Saksasta Turkuun palannut Timo Furuholm odottaa jo innolla pelejä ystävänsä kanssa.
– Kun Mika tuli treeneihin, ensimmäisenä päivänä tuntui oudolta, mutta nyt tuntuu jo, ettemme ole käyneet tässä välissä missään. Ihan kuin olisi vuosi 2011, Furuholm nauraa.
– Mika on todistanut, että hänen sydämessään sykkii Interin logo. Ikinä ei tarvitse pelätä, että hän ajattelisi itseään ennen joukkuetta.
Ojalan odotetun paluun lisäksi Inter uutisoi tiistaina, että senegalilaislähtöinen hyökkääjä Macoumba Kandjin jatkaa seurassa kauden loppuun.
Mika Ojala
Syntynyt: 21.6. 1988 Paimiossa.
Kasvattajaseura: Paimion Haka.
Seurat aikuisiällä: FC Inter 2006–2012, BK Häcken 2013, Inter 2014–2015, VfR Aalen 2015–2017, Inter 2017–.
Pelannut kotimaisessa jalkapalloliigassa kaikkiaan 208 ottelua ja tehnyt 63 maalia.
Valittu liigan parhaaksi keskikenttäpelaajaksi vuosina 2008, 2011 ja 2012.
Saksan Aalenissa pelasi kahden kauden aikana 47 ottelua ja teki 10 maalia.
Merja Kallikari
Kuva: Jori Liimatainen