Interin Bahne ja KuPS:n Maanoja maanantai-illan sankareita
Inter ja KuPS osoittivat maanantai-iltana Kupittaalla jalkapalloliigan ottelun voivan olla hyväkin, vaikka se päättyisi maalittomaan tasapeliin.
Se, että maaliverkot eivät soineet, johtui pitkälti kummankin joukkueen maalivahdista, Interin Magnus ”Mankku” Bahnesta ja KuPS:n Tomi ”Psyko” Maanojasta .
– Teimme Psykosta vähän sankaria. Maalit puuttuivat, muuten pelasimme hyvää futista. Heikkoa viimeistelyä, mutta itse peliin voi olla tyytyväinen, kiteytti Interin Mika Ojala , jonka lapikas oli eilen ruosteessa erikoistilanteissakin.
– KuPS:lla oli vain kolme laukausta maalia kohti, mutta ne olivat kaikki tietysti aika pahoja, mietti Interin maalivahti Bahne, jonka paras torjunta oli KuPS:n Charlie Traffordin läpiajon pysäyttäminen ottelun 51. minuutilla.
– Kaikki odottivat, että tilanne olisi ollut paitsio. Sain siihen kieltämättä hyvän torjunnan, totesi Bahne.
KuPS:n Trafford antoi aiheesta kehut Bahnelle.
– Interin maalivahdilta hyvä torjunta. Sain Aleksi Paanaselta hyvän syötön, mutta valitettavasti pallo tuli vähän väärälle jalalleni, sanoi Trafford.
Interilläkin oli omat huippupaikkansa. Sen enempää Ojala, Irakli Sirbiladze, Tamas Gruborovics kuin Severi Paajanen eivät kuitenkaan onnistuneet yllättämään Maanojaa.
– Kolmas nollapelini putkeen tietysti lämmittää. Kaksi hyvää joukkuetta pelasi hyvää futista, summasi Maannoja.
Rajamäelle jälleen tappioton Inter-ottelu
KuPS:aa nykyisin valmentava Marko Rajamäki ei kokenut taaskaan tappiota Interiä vastaan, joten Inter-leirissä syntyi jo pientä taikauskoakin sitä tilastoa kohtaan.
– Joku ”Rapa”-kirous tässä taas oli päällä maalin edessä. Meillä on yleensä ainakin hyvät vaparit, mutta nyt ei tehty niistäkään, hämmästeli Interin Paajanen, joka teki töitä taas tuttuun tapaansa.
Rajamäki itse ei alkanut meuhkata tappiottomalla tilastollaan.
– Minä en ollut kentällä, vaan siellä pelasivat Inter ja KuPS, hymähti Rajamäki.
Kaikesta huoilimatta Inter hallitsi selvästi ensimmäistä puoliaikaa ja toisellakin puoliajalla sillä oli useampi maalipaikka kuin KuPS:lla.
– Liikutimme palloa hienosti, mutta olimme tuskastuttavan tehottomia. Maalinteko on ollut meille vaikeaa koko kauden. Lahti-matsin jälkeen oli hyvä buusti päällä, ja pallolliseen pelaamiseemme pitääkin olla tyytyväinen, huomautti Interin Bahne.
Bahne uskoikin, että Interin henkinen lukko maalinteossa alkaa aueta vähitellen.
– Tällaisella pelillä pallo alkaa pomppia väkisinkin meille jossain vaiheessa. Kenttäkään ei ollut pehmeä, vaan siinä pystyi pelaamaan hyvää futista, analysoi Bahne.
Interin päävalmentaja Job Dragtsma ei tietenkään ollut lopputulokseen tyytyväinen.
– Maalipaikoista pitäisi tehdä, mutta emme tehneet. Toisella puoliajalla KuPS:kin pääsi peliin mukaan, mutta ensimmäinen puoliaika oli meiltä erittäin vahva, painotti Dragtsma.
KuPS:n Rajamäki kehui ottelun tasoa muiden mukana, mutta hänkin jäi kaipaamaan maaleja.
– Tasokas ottelu. Molemmilla oli paikkoja. Harmi kuitenkin, että ottelu päättyi 0–0, sillä nyt emme nähneet, mitä olisi tapahtunut, jos jompi kumpi olisi saanut avausmaalin, pohti Rajamäki.
Turun Sanomat
JARI WELLING