Hänniselle ylivoimainen voitto Argentiinan rallissa
Juho Hänninen hallitsi Argentiinan rallia alusta alkaen ja otti lopulta ylivoimaisen voiton. Skodalla ajava Hänninen päihitti kisassa toiseksi tulleen brittikuljettajan Guy Wilksin 51 sekunnilla.
– Fiilis oli koko ajan hyvä ja luotto autoon täydellinen. Löysimme testeissä uudet säädöt jousitukseen ja se toi heti hyvän tuloksen. Auto toimi muutoinkin loistavasti. Meillä ei ollut minkäänlaisia murheita koko kisan aikana, Hänninen kertoi.
Argentiinan ralli kuului tänä vuonna IRC-sarjaan. Aiemmin Argentiinan rallin ovat suomalaisista voittaneet Hannu Mikkola, Timo Salonen, Juha Kankkunen, Tommi Mäkinen ja Marcus Grönholm.
– Tämä oli yksi urani hienoimpia voittoja. Argentiinan ralli on yksi ralliautoilun legendoista, hän myhäili.
Hänninen johtaa kuluvan kauden IRC-sarjaa viiden pisteen turvin ennen Wilksiä.
IRC:n seuraava osakilpailu ajetaan huhti-toukokuun vaihteessa Kanarian saarilla, mutta Hännisen edustama Skoda-talli jättänee sen väliin. Kesäkuussa ajettavassa Sardinian rallissa Hännisen pitäisi sen sijaan ajaa varmasti.