Niemisen tie nousi pystyyn välierässä

Jarkko Niemisen voittoisa taival tenniksen ATP-turnauksessa Delray Beachissa Yhdysvalloissa päättyi välieriin viime yönä Suomen aikaa. Niemisen tien katkaisi Latvian Ernests Gulbis, joka voitti ottelun suoraan kahdessa erässä luvuin 6–4, 6–4.

Maailmanlistalla sijalla 72 oleva Gulbis ratkaisi avauserän murtamalla ATP-listalla 109:ntenä olevan Niemisen syötön kolmannessa pelissä.

Toisen erän alussa molemmat mursivat toistensa syötön kertaalleen ja Nieminen johti 4–3, mutta Gulbis nousi erän toisella syötönmurrollaan 5–4-johtoon. Tämän jälkeen sade keskeytti pelin muutamaksi tunniksi. Pelin jatkuttua Gulbis piti syöttönsä ja vei ottelun nimiinsä tunnissa ja 15 minuutissa.

Gulbis ja Nieminen ovat kohdanneet ATP-tasolla nyt kaksi kertaa ja latvialainen on voittanut molemmat ottelut.

Välierätappiosta huolimatta Niemisen turnaus Delray Beachissa oli menestys, sillä hän ei ole ollut ATP-tason turnauksessa neljän parhaan joukossa yli vuoteen. Viime vuoden tammikuussa Nieminen selviytyi Sydneyssä loppuotteluun, jossa Argentiinan David Nalbandian oli vahvempi.