Espanjalaistutkimus: Messi ja Barca mediabrändien ykköset

Tuore espanjalaistukimus osoittaa, että kansainvälisen jalkapallon kovimmat mediabrändit ovat Barcelona ja joukkueen supertähti Lionel Messi. Real Madrid on puolestaan noussut valtavien siirtosatsausten ansiosta vuoden aikana viidenneltä sijalta toiseksi.

Espanjalaisyliopiston viitenä vuotena tekemässä tutkimuksessa lasketaan media-arvoa tarkkailemalla internetissä esiintyvää materiaalia sekä lehtiartikkeleita. Argentiinalaistaituri Messi sai pisteikseen 21,6, kun toiseksi tullut Realin Cristiano Ronaldo keräsi 19,6 ja Manchester Unitedin Wayne Rooney 13,6 pistettä.

Joukkueiden arvojärjestyksessä Barcelonan ja Real Madridin jälkeen tulivat United, AC Milan ja Liverpool. Erityisesti Realin nousu ihmetytti tutkimuksen tekijöitä.

– Koskaan aiemmin vastaavaa kasvua ei ole tapahtunut näin lyhyessä ajassa, tutkimuksen laatija Francesc Pujol sanoi ja huomautti, että joukkueet pystyvät hyödyntämään isoa media-arvoa markkinoinnissaan ja siten kuittaamaan pelaajien palkkoja. Pujol kuitenkin muistutti, että Real pystyy säilyttämään asemansa vain menestymällä Mestareiden liigassa.

Madridilaisseura on tutkimuksen mukaan vallannut Manchester Unitedin maaperää erityisesti Etelä-Amerikassa. Cristiano Ronaldon myymisen vuoksi United menetti ykköspaikkansa 13 maassa, esimerkiksi Yhdysvalloissa, Kiinassa, Brasiliassa ja Portugalissa.