Osalle Leijona-faneista USA:n murska-alku oli liikaa

Helsingin keskustan Sports Academy -baarissa Leijona-fanit olivat tyrmistyneitä, kun Suomi jäi jääkiekon olympiaturnauksen välierässä pahasti USA:n jalkoihin perjantai-iltana. Ravintola alkoi tyhjentyä asiakkaista, kun USA oli siirtynyt avauserässä jo peräti 6–0-johtoon.

Miia ja Janne olivat tulleet seuraamaan toiveikkaana Leijonien esitystä, mutta yhtäkkiä he todistivat maalivahti Miikka Kiprusoffin virheestä syntynyttä USA:n avausmaalia "suut auki".

– Ekana tuli mieleen, että tämä ei ole oikea ottelu, vaan Suomi on lähtenyt jo kotiin, ja siellä on Ruotsin pelaajat Suomen paidoissa, kommentoi Miia STT:lle pelin toisen erän aikana.

Pariskunta aikoi joka tapauksessa herätä ensi yönä seuraamaan turnauksen pronssiottelua televisiosta.

Sports Academyn tupakkakopissa ei enää toisen erän aikana jaksettu uskoa Suomen finaalipaikkaan, mutta osa ravintolaan jääneistä faneista jaksoi kannustaa Leijonia läpi ottelun.

Vielä ennen peliä Suomen kannattajat puhkuivat voitontahtoa. Ennen pelin alkua pitkä jono kiemurteli oven takana ja Suomen liput liehuivat.