Poutiainen kuudes, Rieschille olympiakultaa

Tanja Poutiainen on sijoittunut kuudenneksi alppihiihdon Vancouverin olympialaisten pujottelussa. Saksalainen Maria Riesch voitti. Toiseksi tuli Itävallan Marlies Schild ennen Tshekin Sarka Zahrobskaa.

Poutiainen hävisi Rieschille yli kaksi sekuntia. Pronssipaikka jäi sekin lumituiskussa yli sekunnin päähän.

Poutiainen oli jo avauskierroksen jälkeen kuudennella tilalla, joten hänen sijoituksensa ei muuttunut toisella kierroksella.

Kuudes sija lievensi Poutiaisen pettymystä Vancouverissa. Sijoitus sivuaa Poutiaisen parasta pujottelutulosta olympiatasolla ja oli hänen mielestään kohdallaan kuvaamaan hänen tasoaan.

– En ole niin pettynyt kuin eiliseen. Kyllä siinä vielä toiveet eli korkeammasta sijasta, mutta kaikkeni tein, Poutiainen summasi toisen ja viimeisen olympialajinsa.

Alle tasonsa Poutiainen jäi edellisen päivän suurpujottelussa. Se piti nollata yhdessä yössä, ja siinä Poutiainen taisi onnistua.

Sanni Leinosen olympiakisat päättyivät pettymykseen, kun hän ajautui avauslaskussaan ulos radalta. Avauskierroksen nimekkäin keskeyttäjä oli amerikkalainen Lindsey Vonn.