Mattila seuraa Saarista Tapparan puikoissa

Jääkiekon SM-liigaseura Tapparan päävalmentajaksi astuu ensi kauden jälkeen joukkueen nykyinen apuvalmentaja Petri Mattila. Hänen sopimuksensa kattaa kaudet 2011–13.

Mattila on aiemmin toiminut juniorivalmentajana JYPissä ja Oulun Kärpissä sekä nuorten maajoukkueissa. Kuluva kausi on hänelle ensimmäinen SM-liigassa.

Ensi kaudella Tapparaa valmentaa edelleen Mikko Saarinen, jonka nykyinen pesti alkoi viime kaudella, ja sitä pidennettiin vuoden jatkosopimuksella. Saarinen toimi Tapparassa ensimmäisen kerran päävalmentajana hetken jo vuonna 2005. Hänen apunaan ensi kaudella toimii Mattilan lisäksi Aleksander Barkov.

– Näiden sopimusten myötä saamme rauhoitettua valmentajakysymyksen loppukevääksi ja etenemme suunnitelmien mukaisesti pitkäjänteisesti eteenpäin, Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen kertoi.

Tamperelaisseura tiedotti samalla kolmen pelaajan, Niclas Luceniuksen, Harri Ilvosen ja Jussi Halmeen, jatkosopimuksista.