Olympialaiset

Suomi romahti seitsemänneksi yhdistetyssä

Jaakko Talluksen suksi ei oikein kulkenut yhdistetyn joukkuekilpailussa.
Jaakko Talluksen suksi ei oikein kulkenut yhdistetyn joukkuekilpailussa.

Mäkiosuuden jälkeen johtanut Suomi on jäänyt seitsemänneksi olympialaisten yhdistetyn joukkuekilpailussa. Itävalta voitti kultaa 5,2 sekunnilla ennen Yhdysvaltoja, kun Mario Stecher karkasi stadionilla Bill Demongilta. Saksa otti pronssia.

Janne Ryynänen hiihti avausosuuden kärjessä USA:n kanssa, mutta toisella osuudella kärki karkasi. Jaakko Tallus taipui lähes minuutilla muiden maiden hiihtäjille.

– Ei oikein kulkenut. En osaa sanoa miksi, Tallus kertoi Ylelle.

Myös Anssi Koivurannan suoritus ladulla tökki.

– Tuntui ihan hyvältä, hiihdin niin hyvin kuin pystyin, se ei riittänyt. Tämmöiset kisat, mikään ei onnistu, Koivuranta tiivisti.

Kun ankkuri Hannu Mannisenkaan suksi ei kulkenut, kasvoi ero voittajaan 2.21,5 minuuttiin.