Blues ei ohittanut vieläkään Riksmania
Helsinki, STT
Jokereiden maalivahti Juuso Riksmanista on muodostunut Bluesille todellinen peikko tämän kauden jääkiekon SM-liigassa. Tänään Riksman torjui jo kolmannen nollapelinsä espoolaisia vastaan yhtä monessa kohtaamisessa ja johdatti Jokerit 2-0-voittoon.
Blues on laukonut Jokerit-otteluissa yhteensä 88 kertaa kohti Riksmania. Lauantaina maalivahdin ei tarvinnut venyä huipputorjuntoihin, sillä helsinkiläisten puolustussapluuna oli totutun tiivis. Nollapeli oli Riksmanille viides tällä kaudella liigassa.
- Ollaan pelattu tosi nöyrästi ja kurinalaisesti Bluesia vastaan - eli ihan samalla tavalla kuin muitakin joukkueita vastaan. He ovat pelanneet kaukana meidän maalista, Riksman kiitteli koko joukkuetta.
Ottelun voittomaali nähtiin jo avauserässä, kun mainiosti pelannut kultakypärä Joey Tenute vei isännät johtoon. Blues hallitsi ottelun toista erää, mutta kolmannen alkajaisiksi Tomi Mäki runnoi maalin edestä 2-0-osuman.
- Jokerit on isokokoinen ja kokenut joukkue, joka puolustaa maalinedustaa vahvasti. Heidän maalivahtinsa on myös varmassa kunnossa, Blues-luotsi Petri Matikainen kehui.