Rajoituskiristys siirtää
testipaineet
kisaperjantaihin
Turun Sanomat
HEIKKI KULTA
Ensi vuodeksi testimäärät ovat kululeikkurissa rajoittumassa rajulla kädellä. 4.joululukuuta talliyhdistys FOTA vahvistaa testimäärien puolittamisen eli vuonna 2009 jokainen tiimi voi enimmillään ajaa yhteensä 15000 kilometriä.
MM-kauden aikana järjestetään tämän vuoden kahdeksan sijasta vain kuusi yhteistestiä. Varsinaisilla MM-radoilla ei testata enää kevään jälkeen.
Käytännössä testimäärien puolittuminen muuttaa testitiimien työkuvaa. Kun käytettävissä on huomattavasti vähemmän ajoaikaa ja renkaita, testityössä on keskityttävä suurempiin kokonaisuuksiin. Luonnollisesti pääpaino on edelleen löytää riittävä luotettavuus uusiin osiin. Uuden kehitysosan luotettavuus on varmistettava eri tavalla, kun varsinaiset vertailutestit uuden ja vanhan välillä vähenevät väkisin.
Tekniset sääntömuutokset ovat armottoman rajut ja vaativat testitöiden erityissuunnittelua. Red Bullin tekniseen johtoon kuuluva Geoff Willis ennustaakin jo, että ensi kaudella Grand Prix -viikonlopun perjantait nousevat erittäin tärkeiksi testipäiviksi. Tuolloin käytössä on erityinen harjoitusmoottori.
- Erittäin todennäköisesti GP-perjantaisin ajetaan erittäin paljon. Uusien sääntöjen mukaan rakennettavissa autoissa on säädöllisesti hankalampaa saada balanssi kohdalleen ja etupyörien pito toimimaan, kun uuden takasiiven vuoksi perässä on vähemmän pitoa, Willis selittää.
- Käytännössä uudet autot ovat suorituskykyisempiä Monacon kaltaisilla radoilla, kun mekaaninen pito paranee slicks-renkaiden ansiosta. Isoissa nopeissa mutkissa auto taas ei ole entisen tehokas, kun korkeampaa nopeutta on vaikea pitää aerodynaamisen pidon heiketessä.
KERS-tehon voi myös jakaa
Myös jarrutusenergiaa kierrättävä KERS vaatii omaa totutteluaan.
- Jarrutuksista tulee erilaisia KERS:in vuoksi. Systeemi alkaa kerätä energiaa vasta, kun jarrun painaa pohjaan. Jokaisella kierroksella on käytössä 70 hevosvoiman lisäteho 6,7 sekunnin ajan. Periaatteessa se olisi parasta käyttää aina kiihdyttäessä ulos mutkasta. Jokaiseen mutkaan sitä ei voi tehdä, mutta 2-3 kertaa jokaisella kierroksella sen pitäisi onnistua, vaikka jakaminen onkin varmaan hankalaa, Willis laskeskelee.
Testattavaa siis riittää.