Urheilu

Juha-Pekka Haataja teki hattutempun

Lukko-Ilves 5-0

MIIKA SJÖMAN

Lukon valmentaja Rauli Urama on pitkään vakuuttanut joukkueensa otteiden paranevan, kunhan onnistumisia saadaan aikaiseksi. Nyt niitä vihdoin saatiin, kun Lukon onnistui kasvattaa itseluottamustaan Ilveksen kustannuksella. Ottelu päättyi raumalaisten selvään 5-0-voittoon.

Lukon joukkueesta parhaimmin onnistui kolme maalia viimeistellyt Juha-Pekka Haataja . Kolmen maalinsa ansiosta Haataja on viimeistellyt viidesosan Lukon maaleista ja taistelee tiukasti pistepörssin kärkisijoista.

- Ei tule tilastoja paljon seurailtua. Tänään sytytti erityisesti aiemmat huonommat ottelu, kommentoi ensimmäisen hattutemppunsa SM-liigassa tehnyt Haataja.

- Samanlaista taistelua tämä on ollut kuin aiemmissakin otteluissa. Vältimme turhia riskejä ja pelasimme puolustuksen kautta. Nyt se tuotti tulosta, Luonnehti Urama ottelua.

Ilves puolestaan ei pystynyt luomaan montakaan vaarallista paikkaa. Läpi ottelun jatkunutta tehottomuutta lisäsi kahden tärkeän hyökkääjän ulosajot.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

- Joudumme tekemään kauheasti töitä yhden maalin eteen. Tänäänkin taistelimme hyvin, mutta se ei riittänyt, Sakari Pietilä kommentoi.

Ottelu ratkesi jo ensimmäisessä erässä. Lukko onnistui maalinteossa heti toisella hyökkäyksellään, kun Nico Aaltonen sai ohjattua Perttu Lindgrenin kulmasta tulleen laukauksen. Ilveksen maalissa Hannu Toivonen ei ollut pelin alussa terävimmillään ja sai poimia kiekon kolme kertaa selkänsä takaa.

- Vehanen oli tänään meidän maalivahtejamme parempi, totesi Pietilä.

Toisessa erän maalivahdinvaihdon herättämänä Ilves pääsi otteluun huomattavasti paremmin mukaan. Tamperelaiset lisäsivät liikettä ja onnistuivat pyörittämään peliä luontevasti Lukon päädyssä. Ilveksen hyvä takaa-ajo kuitenkin katkesi erän puolivälissä, kun Masi Marjamäki ajettiin ulos hänen taklattuaan Lukon Patrik Nevalaista . Raumalainen jäi toviksi jäälle makaamaan mutta palasi peliin muutaman vaihdon jälkeen.

- Nevalaisella on aivotärähdys ja huulet kuin jäniksellä. Tässä vaiheessa meillä on kuitenkin niin vähän pakkeja, ette pieni tärähdys saa haitata, Urama kertoi.

- Meidän kannaltamme raskaita puhalluksia tuomarilta. Muutama vihellys siinä lipsui kotijoukkueelle, Pietilä kommentoi.

Toisen erän loppupuolella Semir Ben-Amor ja Sami Torkki nyrkkeilivät itselleen rangaistukset. Torkin 2+2 -tuomio kasvoi pelirangaistuksella kun raumalaislähtöinen laitahyökkääjä jatkoi tuomaritoiminnan arvostelua.

Lukon maalilla Petri Vehanen torjui helpohkosti kauden kolmannen nollapelinsä.