Voitto nosti TPS:n sarjakakkoseksi
G-Koovee- TPS 3-4
JARI IKOLA
Turun Palloseura kävi kuittaamassa viikon takaisen kotitappionsa G-Kooveelle ja niputti manselaiset Tampereella maalein 4- 3 (0-1, 3-1, 1- 1).
Vieraspisteet nostivat Palloseuran kaikkien aikojen parhaimpaan sarjasijoitukseen salibandyliigassa. Toisena eivät turkulaiset ole vielä kahden kauden aikana koskaan olleet.
Sarjakärki Oilers on pelannut kaksi ottelua TPS:aa vähemmän ja on sitä pisteen edellä. Kolmantena oleva SSV on turkulaisista kahden pisteen päässä yhden ottelun vähemmän pelanneena.
- Tätä ei nyt kannata kauan hehkuttaa, runkosarjaa on vielä puolet pelaamatta, muistutti turkulaisvalmentaja Ray Backman .
Mies oli kuitenkin silminnähden tyytyväisenä joukkueensa tiistaiseen esitykseen.
- Viikko sitten kaveri opetti meille nöyryyttä Turussa. Nyt oli meillä jo asenne kohdallaan. Pallokontrollilla saimme vauhdin pois ja pohjan hyvälle puolustukselle, Backman kiitteli.
Hyvä tempo alusta asti
Kahdella kentällisellä otteluun lähtenyt TPS sai todellakin haluamansa tempon, ruotsalaistyyliseksikin nimetyn rauhallisen pelinrakentelun.
Näin joukkueen molemmat viisikot pystyivät viemään kamppailun läpi liikoja väsymättä.
- Tällaisesta sykkeestä maalivahtikin pitää. Pääsee paremmin peliin mukaan, kun koko ajan ei mennä täysillä päästä päähän, analysoi TPS:n tuloksen takuumies, maalivahti Markus Suntila .
TPS oli pakotettukin rakentamaan taktiikkansa muuten kuin vauhtipelin varaan. Kokoonpanosta uupuu tällä hetkellä viisi miestä erilaisten vammojen vuoksi.
Ihan kävelyksi ei ottelu kuitenkaan mennyt, ei varsinkaan toisessa erässä, jossa vierailija intoutui jopa pitämään ajoittain kunnon vauhtia yllä. Tulostakin syntyi kolmen maalin verran.
- Me taas tiputimme puolustuksemme liian alas ja annoimme Tepsille vetopaikkoja, harmitteli kotijoukkueen päävalmentajana ensimmäisen ottelunsa kokenut Arto Riihimäki .
Ykköskenttä elementissään
TPS:n näyttävimmät kuviot rakensi tutusti ykköskentällinen, mutta tehokkaimmaksi nousi kakkosvitja.
Puolustajat Tyko Hellsten ja Harri Karjala sekä hyökkäystrio Teemu Känkänen - Osmo Reentilä - Jarkko Penttinen viimeisteli TPS:n osumista kolme. Känkänen pohjusti syötöillään kaksi maalia ja kiskaisi itse yhden.
Kauppisen kädet kunnossa
3-2-ylivoimamaali oli puolestaan Antti Kauppisen käsialaa. Täysipainoiseen peliin ei jalkavaivainen Kauppinen vielä kykene, mutta kädet näyttävät olevan kunnossa, mistä osoituksena luja ja tarkka veto ohi G-Kooveen maalivahdin Pekka Niemisen .
28 sekunnin esiintymisen jälkeen saikin Kauppinen taas palata penkille odottelemaan, josko joukkue saisi uuden ylivoimatilanteen. Ei saanut.
Ylivoimatilannetta edelsi Kari Koskelaisen epäonnistunut rankkari. Koskelainen näytti jo harhauttaneen Niemisen, mutta hivenen epäonnistunut nosto ja maalivahdin refleksitorjunta esti maalin synnyn.
Jos oli vieraiden maalivahti Markus Suntila vireessä, sitä oli vähintäänkin yhtä paljon virkaveli Nieminen.
Peli peliltään otteita parantava Nieminen on tamperelaisten pelin sielu ja ruumis. Tällä kertaa olisi vain kaveriksi kaivattu lisää onnistujia.