Buemi ja Bourdais Toro Rosson
ensi kauden kuljettajakaksikko
HEIKKI KULTA
Sveitsi saa historiansa 25. formula 1 -kuljettajan, kun Toro Rosso julkistaa joulukuussa 20-vuotiaan Sebastien Buemin kilpasopimuksen Red Bullin omistamaan italialaistalliin.
Itävaltalainen juomajätti haluaa valinnalla ennen kaikkea vaalia oman juniorikoulutuksensa uskottavuutta. Buemi edustaa tällä hetkellä tämän kehitystyön huippua.
Buemin tallikaveriksi on valikoitumassa ranskalainen kaimapoika Sebastien Bourdais , josta tuli viime keväänä MM-historian 57. kuljettaja, joka pääsi MM-pisteille heti uransa ensimmäisessä GP-kisassa.
Red Bull -pohatta Dietrich Mateschitz on neuvonantajansa Helmut Markon kanssa sorvannut tallipaikan Buemille. Kun toinen paikka on menossa Bourdaisille, ei sponsoriraha loppujen lopuksi olekaan ratkaiseva tekijä Toro Rosson kuskivalinnoissa.
Tallipaikkaa on tavoitellut myös Japanin Takuma Sato , mutta Bourdaisin näytöt ovat kuitenkin vahvemmat. Talli on luvannut julkistaa kuljettajansa ennen vuoden viimeistä testiviikkoaan.
Ripauksen itämaista eksotiikkaa omaava Buemi on ajanut viime vuodet GP2-tasolla. Maineteko oli nousta 21. lähtöruudusta voittoon Magny-Coursin sprinttikisassa. Sarjan loppupisteissä Buemi sijoittui kuudenneksi. Aasian GP2-sarjassa nuorukainen oli kakkonen ranskalaisen Romain Grosjeanin jälkeen.
Edelliset sveitsiläiset F1-kuljettajat ovat olleet Gregor Fojtek (1990), Andrea Chiesa (1992) ja Jean-Denis Deletraz (1994-95).
Coulthard ei lomita Webberiä
Red Bull koki viikonloppuna melkoisen takaiskun, kun kuskikatraan konkari Mark Webber loukkaantui nimikkokisassaan Tasmanian liikenneonnettomuudessa ja joutui pitkälle sairauslomalle murtunutta jalkaansa parantelemaan.
- Jos jotain hyvää tällaiseen tapaturmaan voi löytää, se on ajankohta, Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner tuumii.
- Kausi on ohi ja me saamme ensi kauden uuden automme testikäyttöön vasta helmikuun ensimmäisellä viikolla. Näin Markille jää riittävästi aikaa saada jalkansa kuntoon.
Red Bull testaa tänä vuonna enää kolmen päivän ajan joulukuun puolivälissä Jerezin jälkimmäisellä viikolla. Buemi ajaa silloin ensimmäisen päivän ja Sebastian Vettel kaksi viimeistä.
Mittavan F1-uransa Brasilian kisaan päättänyttä David Coulthardia ei Red Bull näillä näkymin aio hälyyttää Webberin tuuraajaksi. 37-vuotiaan Coulthardin avovaimo Karen Minier synnytti perjantaina poikavauvan, joten tuoreella isällä on kaikkea muuta mielessään kuin pikainen paluu haalarihommiin.
Vanha vamma Kubican riesana
BMW Sauberin puolalaistähti Robert Kubica osallistui viikonloppuna jo kolmanteen keilailuturnaukseensa tänä vuonna. Kubica eteni helposti jatkoon avauspäivänä, mutta sitten vanha vamma alkoi haitata ja tavoite 16 parhaan joukkoon selviytymisestä Euroopan kiertueen Napolin turnauksessa kariutui.
Kubica oli rajussa liikenneonnettomuudessa Puolassa viisi vuotta sitten. Kolariautossa matkustajana olleen nuorukaisen oikea käsivarsi murtui pahasti ja luiden korjaamisen jäljiltä kädessä on edelleen 18 ruuvia.
- Pelasin aluksi hyvin, mutta sitten käsivarteni kipeytyi, eikä pallo pysynyt enää kunnolla kädessäni, Kubica kertaili turnaustunnelmiaan.
Toyota mestari laskunmaksussa
Korkeatasoista liiketoimintatietoa välittävä saksalainen D&B -yhtiö on tutkinut F1-tallien maksuvalmiutta. Toyota on laskujen maksamisessa kaikkein nopein. Japanilaismerkki hoitaa laskunsa keskimäärin viisi päivää etuajassa.
Kakkosena ovat Red Bull ja Toro Rosso, jotka maksavat laskunsa täsmällisesti eräpäivänä. Hyvin lähelle näitä pääsevät myös Williams ja Honda.
Mestaritalli Ferrari on keskimäärin 11 päivää ja McLaren 19 päivää myöhässä. Peränpitäjänä on Force India, joka on hoitanut maksut keskimäärin vasta 75 päivää laskun eräpäivän jälkeen.