Urheilu

Antila voittoon,
Mäkäräinen kolmas

Timo Antila hiihti voittoon Oloksella Muoniossa käydyssä ampumahiihdon kansainvälisessä 13 kilometrin kilpailussa sunnuntaina. Kisa hiihdettiin takaa-ajokisan ammuntasysteemillä, mutta hiihtäjät lähtivät matkaan väliaikalähtönä 30 sekunnin välein.

Kilpailu oli suomalaisille toinen katsastus joulukuussa alkavaan maailmancupiin. Suomen miehillä ja naisilla on molemmilla maailmancupeihin neljä paikkaa.

Lauantaina Oloksella pikakilpailun voittanut Paavo Puurunen ei ollut sunnuntain kilpailussa mukana. Pikakilpailussa viidenneksi jäänyt Antila voitti sunnuntain kilpailun 35,52 sekunnilla ennen saksalaista Toni Langia . Antila kävi sakkoringillä kahdesti, Lang peräti kahdeksan kertaa.

Kisan parasta vauhtia ladulla pitänyt Jarkko Kauppinen hiipui yhdeksän sakkokierroksen hidastamana kuudenneksi.

Naisten 12 kilometrin kisan voitti saksalainen huippunimi Kati Wilhelm . Naisten kilpailussa matkaan lähdettiin väliaikalähtönä 15 sekunnin välein ja kisa käytiin takaa-ajon ammuntasysteemillä.

Paras suomalainen oli Mari Laukkanen . Hän hiihti seitsemänneksi käytyään seitsemän kertaa sakkoringillä.

Kontiolahdella kilpailtiin sunnuntaina myrskysäässä. Lauantaina pikakilpailun ammunnassa epäonnistunut Kaisa Mäkäräinen oli naisten 10 kilometrin takaa-ajokilpailussa kolmas. Hän ampui maakuupaikat puhtaasti, mutta pystystä tuli viisi sakkokierrosta.

Naisten kisan voittoon Kontiolahdella hiihti pikakisan ykkönen Moldovan Natalia Levtshenkova . Hän kävi sakkoringillä kuudesti. Mäkäräinen hävisi voittajalle 2.26 minuuttia.

Miesten 12,5 kilometrin takaa-ajokisan Kontiolahdella voitti pikakisan ykkönen, Viron Roland Lessing . Janne Kantanen oli toinen 15,9 sekuntia voittajalle jääneenä. Lessing ampui seitsemän hutia ja Kantanen kuusi.