Fenix voitti flunssaisenakin
HIFK-HC Fenix 31-35
Helsinki (UT)
HC Fenix jatkoi hyviä esityksiään käsipallon SM-sarjassa lauantaina, kun HIFK kaatui Urheilutalossa Helsingissä lukemin 31-35.
Hallitsevan Suomen mestarin Riihimäen Cocksin edellisessä pelissä nujertanut Fenix oli matkassa parhaalla miehistöllään, vaikka joukkueessa on viime päivinä vellonut flunssa-aalto. Voitto HIFK:sta maistuikin hyvältä nuhaisilla nenillä.
- Tämä oli meille henkisesti vaikea ottelu Cocks-voiton jälkeen. Se oli meille iso voitto ja nyt oli edessä paluu maan pinnalle. Lisäksi eilen harjoituksissamme oli vain seitsemän pelaajaa flunssa-aallon vuoksi. Olemme kärsineet sairasteluista koko viikon ajan, Fenixin valmentaja Pietari Kapi kertoi.
- Kyllä se pikkaisen pelissä näkyi siten, että menetimme turhia palloja, emmekä olleet aina täysillä pelissä mukana. Täytyy kyllä nostaa hattua jätkille, koska he jaksavat painaa täysillä kentällä, vaikka kaikki runkopelaajat ovat olleet kipeinä, Kapi jatkoi.
Maalipaikat hyödynnettiin
Fenixin miehistöstä erottui edukseen erinomaisesti pelanneen maalivahti Benjamin Nordströmin lisäksi seitsemän maalia pommittaneet Jonathan Rehnberg ja Christoffer Nyström.
- Ottelu oli vaihteleva. Hyvä että voitimme, koska ottelu olisi voinut päättyä ihan miten tahansa. Laitoimme paikoista enemmän maaleja sisään. Siksi ottelu kääntyi meille, Nyström sanoi.
- Tykkään jotenkin pelata tässä hallissa. Pari vuotta sitten pelasin täällä hyvin. Lisäksi koko joukkue sai kasallisen itseluottamusta Cocks-voitosta. Se varmasti vaikutti esitykseemme tänään, Nyström arveli.
Kotijoukkue HIFK:n ja koko ottelun paras maalintekijä oli 11 maalia tehnyt Oskar Köhler .