Urheilu

TPS-A:n voittokulku jatkui

TPS-A-Atlantis-A 3-1

VEIJO HEIKKILÄ

Jalkapalloilun A-nuorten SM-sarjan kärkijoukkue Turun Palloseura ei antanut lauantain kotiottelussaan sarjataulukon häntäpäässä majailevan Atlantiksen yllättää itseään, vaan jatkoi voittoputkeaan 3-1-lukemin.

Ottelun ensimmäinen puolisko oli jopa pientä turkulaisnäytöstä. Atlantis sai kiittää mainiosti tilanteissa mukana ollutta maalivahtiaan Ossi Koskelaa , ettei TPS päässyt tauolle kuin 1-0 johdossa. Kotijoukkueen avausmaalin viimeisteli kärjen Tuomas Markkula , hienon ensi jakson pelanneen Kim Alosen nappisyötöstä 25 minuutin kohdalla.

Tauon jälkeen TPS ei enää samalle tasolle peliään saanut ja hetken herpaantuminen antoi hesalaisille mahdollisuuden tasoitukseen. Muuten maalillaan vähillä töillä selvinneelle turkulaismaalivahdille Lucas Hradeckylle sattui pikku moka, jonka maalin muodossa pääsi kuittaamaan Atlantiksen Martin Monikainen .

Pitkään ei Atlantis kuitenkaan saanut lisäpisteen toivosta nauttia. TPS:n keskikentän Santeri Suvala palautti pelin juonen ennalleen komealla 2-1-johtomaalillaan.

Loppua kohti numeroita kaunisteli vielä ylänurkkavedollaan hyökkääjien Henri Peltomaa , runsaat viisi minuuttia ennen erotuomari Pasi Kallion loppuvihellystä.