Seppälä jäi kuin kala kuivalle maalle
JOUNI MUNUKKA
Suomi-Ruotsi -maaottelun avauspäivän yksi odotetuimmista lajeista oli naisten 100 metriä, jossa mukana oli uimarikaunotar Hanna-Maria Seppälä .
Uintimenestys ei auttanut satasen sileällä, sillä Seppälä ei päässyt kilpailussa yllättämään ammatikseen juoksevia kilpailijattaria. Seppälä jäi lähdössä kuin kala kuivalle maalle muiden juoksijoiden repiessä häneen välittömästi useiden metrien eron.
Uinti-ihme jätettiin satasen viimeiseksi ajalla 14,42.
Suomen sisäisissä kilpailuissa voittamaan tottunutta Seppälää ei harmittanut, vaikka syrjähyppylajissa hän ei menestyksellä mässäillytkään.
- Minulla oli todella hauskaa, vaikka jäinkin kuin nalli kalliolle. En oikein osannut asettaa aikatavoitetta etukäteen, sillä en ole aikaisemmin juossut sataa metriä. Olen tyytyväinen aikaan, se on ennätykseni, Seppälä naurahti.
Seppälä tiesi ennen lähtöä, että kanssakilpailijat tulisivat lähtemään vierestä todella rajusti.
- Heidän vauhtinsa ei tullut yllätyksenä. On selvää, että lajia pitää harjoitella ennen kuin siinä pärjää, lomamatkalle ottelun jälkeen lähtevä Seppälä hymyili.
Ruotsin joukkueenjohto osoitti todellista urheiluhenkeä tekemällä protestin Seppälästä ennen juoksua. Syy protestiin oli Seppälän itsensä mukaan se, että jos hän ottaa kilpailussa varaslähdön, voi seuraava varaslähtö vaikuttaa ratkaisevasti kilpailun kulkuun.
Toisen varaslähdön ottanut kilpailija hylätään automaattisesti riippumatta siitä, kuka ensimmäisen varaslähdön otti.
- Tuntuu harmilliselta, että protesti tehtiin. Juuri ennen lähtöä kuulin yleisöstä huudon, että Hanna-Maria varastaa. Muuten yleisö oli kuitenkin aivan mahtava.
Keskitalo sisuuntui
Naisten satasen voiton vei ennakkosuosikki Sari Keskitalo ajalla 11,53. Ruotsi otti kuitenkin lajista paremmat pisteet lukemin 12-10, sillä Emma Rienas , Lena Berntsson ja Julia Skugge veivät kolme seuraavaa sijaa. Tilastojen perusteella pisteiden olisi pitänyt mennä tasan 11-11.
Voittaja Keskitalo oli iloinen voitostaan, mutta itse juoksu ei häntä tyydyttänyt.
- Alku oli todella heikko, en tiedä kuinka kauas jäin kärjestä. Juoksun loppu tuli kuitenkin hyvin.
Keskitaloa ei häirinnyt Seppälän osallistumisesta seurannut ylimääräinen julkisuus satasen matkalle.
- Siitä vain sisuuntui, oli pakko juosta kovaa ja käyttää toisen saama kannustus hyväksi, Keskitalo kertoi.
Myös miesten satasella saatiin odotettu voittaja Ruotsin Stefan Tärnhuvudin pinkoessa ajan 10,53. Suomen kärkinimi Visa Hongisto ei liekehtinyt, sillä hän taipui kolmanneksi vaatimattomalla ajalla 10,62.
Juoksun valopilkku oli hyvin venynyt Hannu Ali-Huokuna, joka pyyhälsi toiseksi ajalla 10,56. Huokuna pihisti juoksun pisteet Suomelle lukemin 12-10.
Pikaviestit pipariksi
Maaotteluillan harmillisimmat hetket Suomen kannalta nähtiin naisten ja miesten 4x100 metrin pikaviesteissä. Naisten viestin piti tilastojen perusteella mennä Ruotsille, mutta ankkuriosuudelle lähdettiin yllättäen Suomen selvässä johdossa.
Ruotsin ankkuri Carolina Klüft otti päätösosuudella kiinni Jenna Jokelaa , mutta ero näytti riittävän Suomelle otteluvoittoon. Jokelan takareisi kuitenkin kramppasi juuri ennen maalia, ja Kluft vei rinnanmitalla tärkeän voiton Ruotsiin.
Miesten viestissä Suomi ja Ruotsi tulivat liki tasoissa viimeiseen vaihtoon. Suomen Jonathan Åstrand ja ankkuri Lauri Kohtamäki kuitenkin sössivät vaihdon täydellisesti ja Suomi hylättiin. Ruotsin ankkuri Stefan Tärnhuvud sai kirmata ilmaiseen voittoon.
Naisten pikaviestiankkuri Klüft palasi juoksun jälkeen voittamaan myös naisten pituuskisan tuloksella 644. Suomen Susanna Rajamäki hyppäsi kauden parhaaksi loikakseen 627, jolla hän sijoittui toiseksi.