Suomen paini hakee uutta otetta kohti Lontoota
REIJO MAJASAARI
Suomalaispaini haluaa ottaa opikseen kuluneen olympiadin pettymyksistä. Karsinnoissa Suomi saavutti vain Jarko Ala-Huikun (60) olympiapaikan. Ilmajokisenkin tie päättyi Pekingissä yhteen hävittyyn kamppailuun.
- Startti kohti Lontoon 2012 olympiakisoja käynnistyy 5. syyskuuta Pajulahden urheiluopistolla. Valmennusvaliokunta ja muutama liiton hallituksen edustaja pitää palaverin. Rakennamme ja lyömme lukkoon Lontooseen hyvin kantavan organisaation, vakuuttaa Painiliiton puheenjohtaja Yrjö Tuokko.
- Pekingin olympiakarsinnoista sekä itse kisoista jäi suomalaispainista väärä ja kalpea kuva. Tasomme on ehdottomasti sitä parempi.
Suomen painin tulevaisuuden kuva näyttääkin Tuokon mielestä aivan toiselta, kun sitä katsoo toukokuisten Tampereen Euroopan mestaruuskamppailujen tulosluettelon kautta.
Ilmajoen Ala-Huikku voitti Tampereella EM-kultaa ja Seinäjoen Tiina Ylinen EM-pronssia. Lisäksi sarjojensa himmeimmästä mitalista taistelivat Kauhajoen Jani Haapamäki (5.) ja Tampereen Valtteri Moisio (5.). Turun Timo Kallio paini myös komeasti ja oli 84-kiloisissa EM-matolla kahdeksas.
- Mahdollisuuksia on edelleen. Oma, lajille suotu leiviskä, on vaan hoidettava kunnolla. On turvattava urheilijoiden talous sekä liki pitäen täyspäiväinen valmentautuminen.
- Huippua voi hätyytellä vain ammattilaisena. Resurssit pitää kohdentaa tiettyihin lajeihin ja niiden sisällä valikoituihin, täysillä panostaviin tyyppeihin.
- Yleisemmin: Liian monissa lajeissa söhertäminen saisi jo riittää. Priorisointia voisi harrastaa silläkin sektorilla. Pallo on hukassa. Emmekö osaa vieläkään hoitaa huippu-urheiluvalmennusta kunnolla, lataa puheenjohtaja Tuokko.
Päävalmentaja Mikael Lindgrenin pesti painin ykköskäskijänä päättyy vuoden lopulla. Painiliitto asettaa toimen haettavaksi syksyn aikana. Ehdokkaita vakanssille on painikentässä useitakin.
- Seuraavassa hallituksen kokouksessa syyskuun lopulla asia tulee esille. Virka pannaan hakuun sitten pikaisesti, Tuokko lupaa.
Maanantaina 70-vuotispäiviään Helsingin Kalastajatorpalla juhlinut Tuokko jättää Painiliiton puheenjohtajan tehtävät joulukuussa. Hän ei ota kantaa oman seuraajansa valintaan. Hän tietää, että painiväen keskuudessa käydään henkilöistä keskusteluja.
- Kenttä hoitaa asian hyvin ilman neuvoja ja suuntaviivoja. Minulla oli takana yksimielinen valinta ja tuki koko ajan. Ne ovat hyviä lähtökohtia, kiittelee Tuokko.