F1

Ideat tarpeen
Kimin
Monzan testiin

Turun Sanomat, Valencia

HEIKKI KULTA

Felipe Massa näyttää Silverstonen mahalaskunsa jälkeen löytäneen sellaisen vauhdin, mihin Kimi Räikkönen ei pysty.

- Kieltämättä Felipe on ollut näissä kisoissa minua nopeampi, mutta kunhan saamme auton sellaiseksi kuin haluan, varmasti minunkin tulokseni muuttuvat. Jos jään aika-ajossa tuonne taakse, niin vaikeata se on tehdä mitään, maailmanmestari tuumaili.

- Viime vuonna oli vähän samat ongelmat. Loppupeleissä löysimme kuitenkin sellaiset säädöt, että rupesi tapahtumaan. Toivottavasti nytkin käy samalla lailla.

Monzan testeissä Räikkönen ajaa vain perjantaina. Felipe Massa testaa kaksi päivää ja ilmeisesti myös Andrea Bertolini käyttää yhden päivän testirajoituksen ulkopuolisesta kiintiöstä.

- Tiedämme kyllä, mitä tarvitsemme. Meillä on ideat testiin ja kunhan saamme säädöt toimimaan vähän paremmin, sen aika-ajovauhdinkin pitäisi kohentua.

Sunnuntain kisassa Räikkönen tuskaili niin startissa ohitse päässeen Heikki Kovalaisen kuin Jarno Trullinkin takana, kunnes leikki loppui.

- Ei kisavauhtimme ollut ihan huono, mutta kun jää muiden perään, ei pääse ohitse, vaikka sitä nopeutta olisikin. Sellaista se on ollut viime kisat. Toivottavasti nyt testissä löydetään jotain, että saadaan Spassa jotain aikaan, Kimi kuittasi.

Ryhtiliike taas Spahan

Belgiassa Räikkönen on voittanut kolme kertaa peräkkäin. Jos neljäs täysosuma tulisi, Kimi olisi ensimmäinen neljä kertaa saman kisan peräkkäin voittanut suomalaiskuski.

- Toivottavasti Spa on taas hyvä meille. Paljon riippuu siitä, että löydämme testissä sellaisen auton, jolla saan aika-ajon onnistumaan. Se ratkaisevaa valtavan paljon, Kimi huokaisi.