Lajivalmentaja Kangas
tyytyväinen keihästrioon
Markus Karjalainen
Suomen keihäskolmikko jäi hieman Andreas Thorkildsenin ja Ainars Kovalsin pimentoon, mutta Tero Pitkämäki , Tero Järvenpää ja Teemu Wirkkala saivat keihään lajivalmentaja Hannu Kankaan iloitsemaan.
- Tämä oli yleisurheilun nykyaikojen paras tulos, kun saimme kolme miestä viiden joukkoon, huokaili Kangas iloisena.
Kankaan mielestä nykyaika siis alkaa vuoden 1932 Berliinin olympiakisoista, jolloin Suomeen saatiin kolmoisvoittokin kympillä.
- Tosin kaksi mitalia jäi yhden heiton päähän. Kokonaisuus oli silti mahtava.
Kankaan mielestä Pitkämäki heitti kesän kuntonsa mukaisesti.
- 86-metrinen oli sitä, mihin Tero pystyy. Pronssia enempää ei voinut nyt toivoa, eikä saa unohtaa, että mitali on aina mitali.
Yliastumista ei kannata miettiä
- Järvenpään yliastuttu heitto kantoi pitkälle, mutta ei silläkään pääse jossittelemaan. Hänen vauhtinsa oli niin yltiöpäinen, että tukijalka tuli lähes viivalle saakka. Kolmen metrin yliastumista ei kannata nostaa esiin.
- Parasta Järvenpään tilanteessa on se, että miehen huima potentiaali tuli näkyviin. Olympiakisojen nelossija ei ole jokapäiväinen juttu.
Wirkkala on Kankaan henkilökohtainen valmennettava, jonka kisapaikka kyseenalaistettiin kesällä moneen kertaan, kun Wirkkalan näytöt loppuivat kesäkuisiin Pihtiputaan karnevaaleihin.
Kangas luotti mieheen, ja tiesi tilanteen.
- Teemu oli olympiakisojen viitonen ja näpäytti epäilijöitä.
Kankaan mukaan kirkkaamman mitalin tielle tuli aikapula, kun Tero Pitkämäki ei saanut heittoaan kuntoon kesäkuisen vamman jälkeen.
Myös heittojen lajikapteeni Mauri Auvinen oli iloinen keihäsjoukkueen panokseen.
- Harmi, että toinen tulossa olleista mitaleista jäi saamatta.
- Pitkämäen ongelmana oli taas tekniikan sovittaminen kovavauhtiseen heittoon. Lantio kiertyi liian aikaisin, ja metrejä karkasi.