Olympiapronssiakin pitää juhlia
KALLE VIRTAPOHJA
Miesten keihäänheiton loppukilpailusta odotettiin suomalaisittain Pekingin olympiakisojen huipennusta. Suomalaisten joukkuemenestys, kaikki kolme heittäjää viiden parhaan joukkoon, on toki erinomainen.
Mutta samalla kilpailu oli kuitenkin jonkin asteen pettymys. Maailmanmestari Tero Pitkämäki pystyi kyllä parantamaan viimeisellään, mutta vain tulokseen 86,16, mikä ei riittänyt olympiaennätyksen 90,57 heittäneelle Norjan Andreas Thorkildsenille eikä oman ennätyksensä 86,64 viimeisellään heittäneelle Latvian Ainars Kovalsillekaan.
Kilpailun toiseksi pisimmän heiton heitti kuitenkin neljänneksi sijoittunut Tero Järvenpää , mutta lähes 90 metrin heitto meni lopulta selvästi yliastutuksi. Tamperelaisen paras mitattu heitto kantoi 83,95.
Teemu Wirkkala onnistui kunnolla vain kerran. Kolmannen kierroksen pakkoriuhtaisu 83,46 toi olympiakisojen viidennen sijan.
Pitkämäen vaikea vuosi
Maailmanmestari Tero Pitkämäen vuosi on ollut vaikea.
- Vaikeudet alkoivat keväällä, pronssimitalisti sanoi.
Hän teloi keväällä Portugalin leirillä kantapäänsä venyttäessään viisiloikassa ennätystulostaan. Siitä alkoi vammakierre, joka pilasi alkukauden kilpailut. Tuli akillesvaivaa, jota hoidettiin kortisonilla. Tuli kylkivaivaa, joka pakotti keskeyttämään Berliinin Kultaisen liigan kisan.
Heinäkuussakaan heitto ei vielä löytynyt ja Pitkämäki joutui muuttamaan kilpailuohjelmaansa radikaalisti. Kansainväliset GP-kilpailut vaihtuivat kotimaan maaseutukisoihin.
Suomen menestyshullulle keihäskansalle Pitkämäen vaikea tilanne ei tainnut paljastua kunnolla edes Tampereen Kalevan kisoissa, missä Pitkämäki hävisi Järvenpäälle vaatimattomalla 82 metrin kaarella.
Tätä taustaa vasten Pitkämäen kommentti pronssimitalista on kyllä jotenkin jo ymmärrettävä.
- Olen ihan tyytyväinen. Kyllä olympiamitalia jotenkin täytyy juhlia, eihän mitaleita liukuhihnalta tule, Pitkämäki sanoi.
- Maailmanmestaruuden edelle tämä ei kuitenkaan mene. Pitää olla olympiakulta, joka ohittaa maailmanmestaruuden. Jäi tavoiteltavaa seuraaviin olympialaisiin.
Näin sanoen Pitkämäki viitoitti myös tavoitteensa Lontoon olympiakisoihin neljän vuoden päähän.
Olympiavoittoa onnistuneesti puolustaneen Andreas Thorkildsenin venyminen yli 90 metrin tulokseen oli yllätys niin Tero Pitkämäelle kuin Thorkildsenin valmentajalle Aasmund Martinsenilllekin.
Kovals pääsi kisakipsistään
Samoin Latvian hopeaheittäjän Aivars Kovalsin 86-metrinen oli Pitkämäelle yllätys. Latvialaisista vaarallisempi on aina ollut Vadims Vasilevskis , jonka Teemu Wirkkala kuitenkin pudotti kahdeksan parhaan joukosta.
Latvialaisten leirissä Kovalsin kyvyt on kyllä tiedetty, sillä harjoituskentällä häneltä on nähty usein 85-86 metrin kaaria. Ongelma on aikaisemmin ollut siinä, että hän ei ole kilpailutilanteessa saanut itsestään kaikkea irti.
Ensi perjantain Zürichin Kultaisen liigan kilpailussa Pitkämäki yrittää ottaa Thorkildsenista revanssin.