Olympialaiset

Turkulaismelojat
kannustivat katsomossa

Maria Lehtovaara

Shunyin soutu- ja melontakeskuksen katsomossa perjantain ja lauantain loppukilpailuita tarkkaili myös yhdeksän turkulaista melonta-aktiivia Saaristomeren Melojista. Lauantaina he pääsivät lähietäisyydeltä tutustumaan myös suomalaisten vauhtiin.

- Olisihan se ollut upeaa nähdä mitali, mutta hienoa, että oli edes suomalaisväriä mukana finaaleissa, kiteytti Hanna Lagström turkulaisporukan tunteet lauantain finaalirupeaman päätyttyä.

Lagström on Saaristomeren Melojissa nuorisojaoston puheenjohtaja. Katsomossa hänen kanssaan jännitti myös olympiafinaalissa meloneen Anne Rikalan valmennuksessa oleva tytär Heidi Lagström .

Turkulaisporukan oli paikalle tuonut lähes vitsistä alkanut jutustelu, joka vuosi sitten muuttui konkretiaksi. Jo vuosi sitten varattiin liput melonnan loppukilpailupäiviksi.

- Silloin päätimme, että tänne tulemme, meloi finaaleissa sitten kuka tahansa, Lagström muisteli.

Pekingin tarjoama muu urheilu on seurattu television välityksellä. Aikaa on löytynyt myös nähtävyyksiin ja lomailuun.