Jarruille lisäilmaa
Turun Sanomat, Valencia
PAOLO FILISETTI
Nopeat katuradat ovat aina kriittisiä F1-autojen jarruille. Valencia on tässä mielessä katuradan sijasta jarrujen kannalta liki yhtä raastava kuin Bahrain, missä joka kerta kalusto on joutunut äärimmäisen koville.
Euroopan GP-kisaa varten tallit ovat suurentaneet jarrujen ilmanottoaukkoja - erityisesti etupuolella.
Ferrarilla nuo aukot ovat nyt huomattavasti suuremmat. Samat olivat käytössä aiemmin Malesiassa ja Bahrainissa.
Syy suurempiin aukkoihin on jokaisen suoran päässä vaadittava jarrutusteho. Puolet mutkista vaatii hiljentämistä erittäin kovasta huippunopeudesta ja siis hyvin aggressiivisia jarrutuksia.
Etukäteen odotettiin viikonlopun tarjoavan myös tavallista kuumemmat helteet radan lämpötiloihin. Tällainen tekisi jarrulevyjen jäähdyttämisen entistä hankalammaksi. Lauantaina tuo kuumuus ei kuitenkaan noussut niin rasittavaksi, että sillä kisassa olisi suurta merkitystä.
Jarrujen lisäksi koville joutuvat renkaat. Varsinkin Bridgestonen tuoma superpehmeä seos näytti aiheuttavan kuoriutuspulmia monille talleille. McLarenilla Lewis Hamiltonilla oli ongelmia vasemman eturenkaan kanssa.