F1

Kubica ei tarvinnut
voittoa karaisuksi

TS/<br />EPA EPA-PHOTO / ALL OVER PRESS
TS/
EPA EPA-PHOTO / ALL OVER PRESS

Turun Sanomat, Budapest

HEIKKI KULTA

Robert Kubica on F1-historian 99.Grand Prix -voittaja. 23-vuotias puolalainen voitti kauden seitsemännen kisan Kanadassa kesäkuun alussa.

Sanotaan, että vasta voittaminen nostaa huippukuljettajan vielä uudelle tasolle. Onko näin?

- En tunne mitään muutosta, enkä ainakaan ajattele niin, että olisin jotenkin muuttunut, Kubica vastaa TS:n kysymykseen.

- Olen ihan sama kuski kuin ennen Kanadan kisaakin. Yritän aina parhaani. Uskon, että se on paras tapa lähestyä uusia haasteita.

- Tietysti oli hyväksi, että voitto tuli, mutta vaikka en olisi voittanut, sekään ei olisi vaikuttanut minuun mitenkään.

Oletko yllättynyt, että roikut yhä mukana MM-taistossa (10 pistettä kärjestä 10 kisan jälkeen)?

- Hieman yllätyshän se on, mutta toisaalta, kun on nähnyt, mitä kisoissa on tapahtunut, emme ole näissä asemissa pelkästään onnen ansiosta. Olemme tehneet tiimin kanssa hyvää työtä. Olemme olleet hyvin tasaisia ja luotettavuus on ollut todella hyvä. Viime vuonna kaaduimme nimenomaan luotettavuuteen, Kubica tuumii.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sinut tunnetaan hyvin kriittisenä itsellesi? Miten koit Silverstonessa sattuneen virheen, joka johti ulosajoon ja vei tukun MM-pisteitä?

- On totta, että suhtaudun suorituksiini hyvin kriittisesti. Jos haluaa saavuttaa yhä enemmän, pitää olla rehellinen itselleen. On totta, että olin pettynyt Silverstonen ulosajoon, mutta en siksi, että olisin tehnyt virheen. Oli vain hyväksyttävä, ettei sille voinut mitään, kun auto pyörähtää vesiliirtoon 250 km/t vauhdissa keskellä suoraa. Se on valitettavaa, mutta sitä vaan sattuu.

- Jos olisin mennyt ulos omasta ajovirheestäni, olisin voinut syyttää itseäni. Nyt se olisi ollut täysin turhaa.

- Hassuinta siinä tilanteessa oli, että liu'uin veden päällä 300-400 metriä takaperin ja ohitin siinä kaasu pohjassa suoraa ajaneen Heikki Kovalaisen. Vesiliirto teki minusta häntä nopeamman.

Faktat

MM-tilanne: Lewis Hamilton 58, 2) Felipe Massa 54, 3) Kimi Räikkönen 51, 4) Robert Kubica 48, 5) Nick Heidfeld 41, 6) Heikki Kovalainen 28.

Tallit: Ferrari 105, 2) BMW Sauber 89, 3) McLaren-Mercedes 86.