Urheilu

Kuninkuudet ratkesivat viime metreillä

Lehtikuva<br />Saran Salama voitti Aurauksen kahden kymmenyksen erolla. 12-vuotiaan hevosen kolmatta peräkkäistä ravikuninkuutta juhlivat omistaja Juulia Perttunen (vas.), valmentaja-ohjastaja Tapio Perttunen sekä hoitaja Taina Lehmussaari.
Lehtikuva
Saran Salama voitti Aurauksen kahden kymmenyksen erolla. 12-vuotiaan hevosen kolmatta peräkkäistä ravikuninkuutta juhlivat omistaja Juulia Perttunen (vas.), valmentaja-ohjastaja Tapio Perttunen sekä hoitaja Taina Lehmussaari.

OSMO VATANEN

Killerin Kuninkuusravit huipentuivat päätösmatkan tiukkoihin taistoihin, jotka ratkesivat vasta maaliintulossa. Saran Salama seppelöitiin kolmannen kerran kuninkaaksi vain kahden kymmenyksen erolla Auraukseen. Kuningatarkisassa Velin Vinke ja B. Helmiina saivat saman kokonaisajan, mutta seppele meni edelliselle päätösmatkan voiton perusteella.

Saran Salama löi Aurauksen ennätysvauhtisella maililla, mutta kumpikin sai saman ajan 20,3a. 3100 metrin päätösmatkalle Saran Salama pääsi sekunnin johtoaseman turvin, ja se määräsi finaalin käsikirjoituksen. Tapio Perttusen Saran Salama kiihdytti sisäradalta keulaan, mutta luovutti sitten suosiolla johtopaikan Auraukselle.

Mikko Särkelä teki Aurauksen rattailla sen mitä odotettiin. Hän yritti kypsyttää Saran Salaman reippaalla matkavauhdilla, joka kiihtyi päätöskierroksella todella kovaksi. Saran Salama roikkui kuitenkin tiiviisti mukana, ja loppukurvissa Perttunen käänsi jopa ajokkinsa hyökkäykseen.

- Saran Salama tuntui niin hyvältä, että käänsi rinnalle. Viimeisellä satasella se kuitenkin väsyi jonkin verran, Perttunen kertoi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Rohkea haastaminen oli koitua kohtalokkaasti. Antti Teivaisen ajama A.T. Eko oli seurannut jonossa kolmantena ja nousi maalisuoralla kärkitaistoon. Auraus vastasi vielä sille, ja Saran Salama alkoi jäädä askel askeleelta. Maali tuli kuitenkin se kannalta tarpeeksi ajoissa vastaan. Auraus voitti vain kahdeksalla kymmenyksellä, ja se ei ihan riittänyt.

- Maalissa tuntui, että meidän etumatka riitti, mutta sitten rupesin epäilemään. Eroa syntyi niin nopeasti. Onneksi kävi nyt näin, Perttunen huokasi.

Aurauksen vauhdinpito johti siihen, että A.T. Ekon voittoaika 24,7a on matkan uusi Suomen ennätys. Entinen oli yhdeksän vuotta vanha El Vihurin Porin Kuninkuusraveissa juoksema 25,4a.

- Meillä oli hyvä lähtöpaikka Saran Salaman takana ja saatiin hyvä juoksu, Antti Teivainen totesi.

- A.T. Eko oli mielestäni positiivinen yllätys. Se selvitti kaikki kolme matkaa. Se on hyvin ensikertalaiselta. A.T. Eko oli kokonaiskisassa kolmas.

12-vuotias Saran Salama oli kuninkuusmittelöissä mukana jo kuudetta kertaa.

Lahdessa se haki 7-vuotiaana vasta kokemusta, mutta Rovaniemellä se oli jo Apassin jälkeen hyvä kakkonen. Seuraavana vuonna Seinäjoella Saran Salama oli pettymys ja jätti leikin kesken kahden matkan jälkeen.

Forssassa se vei kuninkuuden vaikka ei voittanut yhtään osamatkaa.

Viime kesänä Kouvolassa se oli sitten täysin omaa luokkaansa ja voitti kaikki kolme matkaa ja 60 000 euroa. Nyt palkintotili karttui 53 000 eurolla.

Saran Salaman mailin voittoaika 20,3a on sen uusi ennätys ja Killerin rataennätys.

Kuningatar vaihtui

Vaikka Velin Vinke oli maililla kaventanut B. Helmiinan etumatkan kahteen kymmenykseen, hallitseva ravikuningatar lähti päätösmatkalle suursuosikkina. Se kun ei ole tottunut häviämään kilpakumppaneilleen ainakaan pitkillä matkoilla.

Reijo Borgström sai B. Helmiinalle hyvät juoksuasemat toisesta parista ulkoa, kun Antti Teivainen puolestaan seurasi johtanutta Maijulia. Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä B. Helmiina kiersi helpon näköisesti johtoon, ja peli näytti selvältä. Teivainen lähti kuitenkin Velin Vinkellä takaa-ajoon, saavutti B. Helmiinan loppusuoralla ja tahditti ajokkinsa maaliin ykkösenä. Eroa B. Helmiinaan tuli reilu hevosenmitta eli juuri se kaksi kymmenystä, jotka erottivat hevosia ennen päätösmatkaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nyt tarvittiin kilpailun sääntöjä, ja ne kertoivat tasatuloksessa voittajaksi sen, joka oli parempi päätösmatkalla. Velin Vinke seppelöitiin kuningattareksi pienimmällä mahdollisella marginaalilla. B. Helmiina erehtyi laukkaamaan maililla kesken näyttävän kirinsä. Se taisi maksaa kuningattaren tittelin.

- Oli tosi hieno kilpailu, ja tamma tsemppasi hienosti, Teivainen ylisti 8-vuotiasta Velin Vinkeä.

- Pitkä matka hieman arvelutti. Annoin siksi keulat pois ja otin riskin. Viimeisen kierroksen alussa oli hässäkkää, mutta pääsimme sitten hyvin kiriin.

- En kyllä uskonut, että Velin Vinke menee ohi B. Helmiinasta. Mutta kun vedin korvat auki, hevoselle tuli yksi pykälä lisää.

- Vireä hevonen, joka pyrkii aina menemään, Antti Teivainen kiitteli tuoretta ravikuningatarta.

Velin Vinken omistaa soinilainen Aarne Halla-Aho . 72-vuotias veteraani vastaa myös valmennuksesta.

- Helppo on mennä talliin, kun siellä on tällainen hevonen, Halla-Aho tuumasi.

- Ei meillä päin hevosia kehuta, mutta ei tämän parempaa varteen laiteta. Juhlat täytyy pitää, ja siihen tarvitaan naapureitakin.